Siitä kaikesta oli jo Voutilassa surkeita valituksia esitetty ennenkuin Hannu sinne ehtikään, ja hänen astuttuaan väentäyteiseen tupaan pääsivät ne pian uuteen vauhtiin.
— Mitä varten sinne Karjalaan sitten olisi lähdettävä talvikaudeksi rämpimään, kyselivät ukot harmistuneina. — Sinäkin Hannu rupeat vielä vanhana miehenä joutavoimaan!
— Ja meidän, talonpoikainko, muka pitäisi lähteä sinne sinun perässäsi tarpomaan!
Oikein suurta luottamusta ei liminkalaisilla näyttänyt olevan tätä merkkimiestään kohtaan, eivätkä he erinomaisemmalla arvonannolla häntä puhutelleet.
Aluksi ei Hannu antautunut pitäjänmiestensä kanssa väittelyihin, tervehti vain rattoisasti tuttaviaan, pistäysi karsinassa naisten puolella kertomassa Karjalan terveisiä ja istahti sitten Kaapro-voudin viereen peräpenkille miesten puhetta kuuntelemaan. Vasta kun naapurit kovin äänekkäästi kävivät häntä ahdistamaan, virkahti hän rauhallisesti:
— Köyhäthän nyt on ajat, niin ovat Krankkalassakin, mutta muistelen minä kuitenkin, että ennenvanhaan noustiin suksille vielä köyhemmissäkin oloissa, kun oli vainolaista kuritettava. — Ja väittelijäin keräytyessä lähemmäs hänen ympärilleen jatkoi hän hiukan pisteliäästi: — Onhan tässäkin miesparvessa partasuita uroita, joita ei silloin mikään pidättänyt Vienaan hiihtämästä.
Isäntämiehet sen myönsivät, mutta väittivät aikoja nyt toisiksi. Silloin Vesaisen aikaan käytiin Karjalassa maksamassa vanhoja kalavelkoja, sinne vaati silloin miesten sisu, ja mitä sieltä silloin otettiin, se otettiin omain tappioiden korvaamiseksi. Mutta nyt ei Pohjanmaan miehillä ole karjalaisia vastaan mitään valittamista, rauhassa on eletty lähes parikymmentä vuotta, ei ole enää koston syytä, — siksi ei ole halu uudistaa noita vanhoja vainon aikoja.
— Lähdeppäs sinne suotta pakotta ärsyttämään rajantakaisia, nostattamaan nukkuvaa kontiota, kyllä se sieltä taas herää ja karjasi repii!
— Ja minkäpä voitat hiihtämällä sinne asiatta ja tarpeetta tappelemaan!
Näin tiukkailivat rauhalliseen raadantaan tottuneet maamiehet, joista koko partiohanke nykyoloissa oli päätöntä ja vaarallista hommaa, ja he moitiskelivat kautta rantain Hannua, että tämä ikämiehenä oli antautunut asiamieheksi sellaiseen seikkailupuuhaan. Silloin Hannukin vähitellen kuumeni ja kävi kipakammin vastailemaan: