— Vai enemmän, matki pappi edelleen, käsittämättä tämän tiedonannon merkitystä. Mutta siitä ei Hannu välittänytkään, hän selitti asiaa vain omaksi huvikseen:
— Kaiken varalta, näetkös. Kun voudin on hankittava kuukauden ruoka esimerkiksi sadalle miehelle, niin merkitsee hän kirjoihin sata ja kymmenen miestä, muutenhan hän helposti voisi joutua häviöön, kun hänen tietenkin on tehtävä tili hankkimistaan ruoista.
Hannu iski leikkisästi silmää miehilleen, joiden hän tiesi käsittävän hänen verokannollisen elämänviisautensa. Jo heti alkumatkasta oli hän saanut nuo johtonsa alle joutuneet suksimiehet hyviksi tuttavikseen, vaikka he alkujaan olivat hänen retkihommiaan vastustaneet, — he mielellään nauroivat Hannun hilpeille jutuille. Siinä oli nytkin Paltamon kirkkomäellä saapuvilla, paitsi lohivouti Paavali Niilonpoikaa, jonka kanssa hän äsken oli Vienassa hiihtänyt, ja vanhaa, pilapuheista Juorkunaa, vielä suursuinen Matti Isolusikka, iäkäs, mutta aina nauruunherkkä Heikuran Yrjänä, komea Kokon Pertti ja suosittu sadunkertoja Kuiva-Erkki, kaikki hauskoja tarinamiehiä, ja nämä nyt iva silmässä todistivat papille Hannun laskelmat tosiksi.
Mutta Hannu muisti samassa toisenkin asian ja kysäsi äkkiä papilta:
— Oletko pitänyt huolta, että vieraita varten on teurastettu härkä ja kaksi hiehoa, sekä herroille pääsiäislammas?
— Jo on lihaa tehty, huoahti pappi alakuloisesti, huolissaan siitä, että hänen oli näin täytynyt ruunun tarpeiksi vähentää vähäistä karjaansa tietämättä, miten hän siitä edes maksun saa.
— Hyvä. Pidä nyt siis omakin varasi. Pane kirjoihin, jotka voudille viet, sonnisi, lampaasi ja kaksi lehmää. Sillä siihen mennessä, kuin sinä voudilta saat maksun tästä teuraskarjasta ja ehdit hankkia uudet elukat, olisivat hiehosi jo varmasti ehtineet poikia. Ellet näin pane kirjoihisi vähän lisää, joudut häviöön — ymmärrätkö? Ja pane niihin varalta vielä yksi vasikka, senhän voit perheinesi syödä itse.
— Mutta ei ole nyt vasikkaa…
— Vaikkei olisikaan, kaiken varalta, omaksi turvaksesi. Minä olen kohta viisitoista vuotta ollut lohivoutina, kyllä minä tiedän, miten tällaiset menot ovat kirjoihin merkittävät, — sittenkin pyrkii aina tulemaan tilitappiota.
Pappi kuunteli korvat höröllään. Tämä oli hänestä aivan uutta ja hiukan epäilyttävää oppia, mutta tuntuihan se nerokkaalta, — sitä kun elää ihminen yksin salolla, niin ei opi mitään! Mutta aivan varma hän ei sentään ollut, ettei peskiniekka päällikkö tehnyt hänestä pilaa, ja hän kääntyi senvuoksi toisten, vähemmän rikkiviisaiden suksimiesten puoleen kyselläkseen heiltä lähempiä tietoja tästä suuresta sotaretkestä, johon nyt taas oli ryhdytty monen rauhanvuoden perästä. Tieto tästä retkestä oli tuonut hänen rintaansa omituisen levottomuuden ja painostuksen, se ei tiennyt hänestä mitään hyvää!