Hän kertoi sen heille oman suuttumuksensa valossa, kuvasi heille katkerasti retken keskeytyksen tarpeettomuuden ja nolouden, kyseli, oliko heistä hauska palata kotiin näinikään, voimatta kertoa yhdestäkään miehen työstä… Ja ennen pitkää sai hän valetuksi vanhoihin partiomiehiin oman kiukustuneen sisunsa. Pystyynpä kivahtivat nuoremmatkin miehet, kun hän heille valitteli:
— Eihän päästy ollenkaan vielä maistamaan Karjalan mämmikokkareita eikä vienattaria naurattamaan. Ja mitä me tuomiseksi tupiimme viemme, jos jo tästä täytynee palata?
— Eikö helkkarissa, eihän tämä tähän saa loppua…!
Pitkään juteltiin sinä iltana ja yönä pohjolaisten suksimiesten nuotiolla, sillaikaa kuin pääleirissä kiireellä kuormia köytettiin ja tykkejä resloihin kannettiin, ja monet pistosanat siinä laukaistiin tuota herrain hätää ja kiirettä kohtaan. Yhteen kävivät miesten tuumat, heitähän elähdytti nyt yhteinen into. Lämminnyt oli jo Oravaisen Paavokin, tuo muuten varova mies. Juorkunan Jussi paahtoi innokkaana nuotiolla suksiaan uutta pitkää hiihtoa varten, Kokon Pertti vannoi, ettei tästä sentään näin tyhjäkouraisina kotiin palata ja Heikuran Yrjänä heilutti uudelleen kengittämäänsä keihästä ikäänkuin uhmaten, että pitää sillä toki saada muutaman kerran tuikata…!
* * * * *
Kun Stuartin retkikunta aamun tuskin sarastaessa jo teki lähtöä Sumajoen törmältä, silloin astui Krankan Hannu nuoren Oravaisen seuraamana ylipäällikön teltalle, jota parhaillaan käärittiin kokoon, ja teki siinä matkavalmiina seisoville herroille sävyisästi mutta päättävästi uuden, yöllä suunnitellun ehdotuksen. Ällistyneinä sitä herrat kuuntelivat ja Stuart huudahti ensi sanoikseen miltei kiivastuneena:
— Mitä hittoja, te suksimiehetkö tahdotte vielä jatkaa sotaretkeä omin päin, sittenkuin me jo olemme siitä luopuneet. Hä? Tekö ette aijo vielä lähteä paluumatkalle?
— Niin on asia, vastasi Hannu rauhallisesti. — Suurin osa suksimiehistä haluaa tehdä partioretken laajemmalti Karjalaan, valloittaakseen sen Ruotsin ruunulle, niinkuin käsketty on.
— Te yksin, talonpoikaiset miehet…?
Sitä eivät herrat voineet hevillä käsittää. Mistä syttyi sellainen uljuus nyt Pohjanmaan talonpoikiin, joista monet alkujaan olivat olleet aivan haluttomat retkelle lähtemään? — Herrat eivät tunteneet näissä miehissä vähitellen vironnutta partiomieltä eivätkä sen vuosisataisia juuria. — Eivätkö nuo suksimiehet todellakaan ikävöi pois näiltä jylhiltä erämailta, — se tuntui turkkiniekoista, heidän omiin mielialoihinsa verraten, aivan uskomattomalta. Mutta Hannu vastasi varmasti: