Tämä nosti nyt katseensa keitoksestaan ja irvisti hieman, nähtävästi hänkin puhuttelijan tuntien. Ja keitostaan hämmennellen hän vastasi:
— Tästä. Te kai olette niitä, joiden he tiesivät perästään tulevan.
— Mitä väkeä he olivat, talonpoikia vai…?
— Mitäs niistä, — heitä ette enää tapaa.
Pentissä oli todella kytenyt tuuma lähteä sittenkin vielä pienellä joukolla pakenevia ryöstäjiä tavoittamaan, jos he olivat niitä, joita hän arveli heidän olevan. Mutta noita nyt, ikäänkuin arvaten hänen ajatuksensa, katkasi ennakolta tuon aikeen! Oli kuin ivan hymyä ukon irvistelevässä naamassa, ja siitä Pentti oivalsi, että tämä maita kiertelevä velho mahtoi tuntea hänen kostonkipunsa. Tiukasti hän nyt kysyi:
— Oliko Kosoinen taas ryöstäjäin päällikkönä? Ukko kumartui kattilansa yli, ikäänkuin ei olisi kysymystä kuullutkaan. Vasta kun Pentti iski kouransa hänen niskaansa, vastasi velho kuin kiusoitellen:
— Kosoinenko… ei hän täällä retkeillyt.
— Vaan missä? Kerro pois täydet todet. Hän on siis retkillä hänkin, — missä?
— Savoon päin kuuluu lähteneen samaan aikaan kuin tämä joukko
Jääskeen.
Pentti peräytyi kuin pistettynä askeleen taaksepäin. Hän rupesi aavistamaan jotakin pirun juonta ja karjasi velholle: