— Heittäkää se leikki, se ei minua miellytä. Ja velhon puoleen kääntyen lisäsi hän lauhkeammin:
— Jos taikoja taitanet, ukko, niin tuolla kaupungin puolella harjoita elinkeinoasi, — täällä olen taikurina minä!
Siihen katkesi nuorison leikki, ja hiukan tyytymättömänä katseli nuori Evert, kuinka velho, linnanherraa totellen, pussi selässään köpitti kaupungin puolelle. Mutta Kirsti-neiti viskasi ylpeästi niskaansa ja virkkoi pisteliäästi:
— Nostamatta se lempi jäi, ja niin se olisi jäänyt velholtakin!
Vakavana käveli Knut Posse seuralaisineen illan vilpastuessa sillan yli kaupunkiin. Hänen rinnallaan kulki päätään muita pidempänä laamanni Henrik Klaunpoika Horn, joka nyt oli jättänyt ruskean partansa kasvamaan, niin että se kuin puitteena kiersi hänen pitkulaisia, kalpeita kasvojaan. Heidän perässään käveli hiukan raskasmielisenä valkotukkainen Jaakkima Fleming, vain harvakseen vastaillen alituisissa aseharjoituksissa melkein mustaksi päivettyneen, uljaan Tönne Eerikinpojan puheisiin. Tämä siirtyikin pian tarinoimaan "Höyhenhattujen", Frille-veljesten, kanssa, joilla aina riitti iloista leikinlaskua ja joille kumaraniskaisena kuupittava viirunaamainen Henrik Bitz aina väliin viskasi jonkin terävän sanan, ikäänkuin virikepuiksi uuniin.
Nämä herrat olivat nyt keväästä asti oleskelleet melkein yhtämittaa asepalvelijoineen Viipurissa, auttamassa Knut Possea kaupungin varustamistöissä. Häntä seuraten nousivat he nyt Katanpääntornista sataman vartta kiertävälle rantamuurille, joka ei tällä kohdalla ollutkaan kuin parin sylen korkuinen, ja astelivat siellä rintavarustuksen kupeitse etelään päin, Haakonintornia kohden, joka seisoi ulommaisena rantavartijana muurin merelle antautuvassa polvekkeessa. Tällä kulmalla pitivät vahtia Tönne Eerikinpojan harjaantuneet asemiehet, joiden kiiltäviä haarniskoita ja loistavia vaakunavärejä kaupunkilaiset aina ihailivat. Tönne-herra, joka näin arkioloissakin kulki vaskivanteisessa, kotkanpäänmuotoisessa avokypärässään, kertoi siinä Posselle:
— Minulla olivat jo viime yönä, kun tulta rupesi hohtamaan mereltä, tykit käännetyt Uuraansalmelle päin.
Posse katseli hiukan huolestuneena sitä rantakaistaletta, joka jäi muurin ja veden väliin ja jossa kalastajilla oli venhevalkamansa.
— Valppaat saamme ollakin tällä kulmalla, vastasi hän. — Sillä helppoapa olisi vihollisen laivaston laskea väkensä tuohon muurin alle.
— Ei se laske, niinkauan kuin me täällä vartioimme, virkahti siihen Tönne-herran huovipäällikkö melkein ylpeillen. Ja hymähtäen vastasi hänelle Posse: