Päivä nousi yhä korkeammalle ja valaisi kirkkaammiksi nuo valkoiset purjeet, joita virkistyvä aamutuuli lennätti yhä lähemmäs matalain saarten takaa. Hänen silmänsä oli kuin tarttunut tuohon suurimpaan, levälleen pullistuneeseen purjeeseen; hän oli näkevinään siinä kuvioita ja kirjaimia. Hetken kuluttua vartijakin virkkoi:
— Sen suurpurje on merkitty.
Posse erottikin siitä jo kirjaimet: I. N. R. I. Ja samalla hänelle selvisi, että ne olivat kirkon tunnettavat merkit, ja hän huudahti ääneensä:
— Se on piispan laiva, on tottatosiaan! Maunu-piispa on matkalla
Viipuriin!
Kohta hän sai siitä täyden varmuuden, tuntiessaan maston nokasta liehuvassa lipussa Särkilahden suvun vaakunan, jossa oli tähti ristin alla. Vilpitön ilo täytti silloin vanhan soturin mielen. Knut Possea kiinnittivät lujat ystävyyden siteet piispa Maunu Särkilahteen aina niiltä ajoilta, jolloin he, Maunun vielä tuomiorovastina ollessa, olivat Steen Sturen lähettiläinä yhdessä matkustelleet Vironmaalla. Ja Possen sydän lämpeni huomatessaan, että piispa piti kaukaisesta Viipuristaan niin hellää huolta, että itse sinne vielä syysilmoilla saapui.
Nopeasti levisi tämä uutinen yöunestaan heräävässä linnassa, ja ennen pitkää olivat sekä aatelisherrat että linnanmiehet liikkeellä, sillalla ja laiturilla, vastaanottamassa Suomen kirkon päämiestä, jonka laiva jo kynti Viipurinlahtea. Hyvin he nyt tunsivatkin tuon pyhimyskeulaisen aluksen, joka usein ennenkin oli käynyt Viipurissa. Sitä seuraavat laivat olivat lastilaivoja, toinen niistä turkulaisten oma, toinen viipurilainen kauppalaiva, joka kevätkesällä oli porvarien kesken kootuilla varoilla lähtenyt ostamaan Lyypekistä aseita ja muonaa, mutta joka ei merirosvojen takia ennen ollut päässyt palaamaan. Oli jo peljätty sen joutuneen vihollisten saaliiksi, mutta sieltä sekin nyt palasi piispan laivain turvissa, suureksi iloksi omistajilleen ja kaikille kaupunkilaisille.
Kaupungissakin oli jo tieto levinnyt piispan tulosta, ja mustanaan väkeä oli taas Katanpään muurin edustainen ranta, kun piispanlaiva laski ankkuriinsa lahdelle. Maunu Särkilahtea rakastettiin Viipurissa. Kaikki muistivat, kuinka hän esirukouksellaan oli kolme vuotta sitten pelastanut kaupungin kirkon, jonka harjaan jo salama oli iskenyt, ja kaikki tiesivät myös, kuinka paljon hän oli toiminut ja uhrannut tämän hiippakuntansa itäisimmän kulman puolustamiseksi. Jännityksellä senvuoksi rannantäyteinen yleisö kuunteli vastausta Knut Possen kysymykseen, kun tämä laivastaan nousevalle piispalle jo vesille huusi:
— Terve tuloa Viipuriin. Tuotko meille hyviä uutisia?
Piispan sileiksiajetut, leveäluiset kasvot eivät kuitenkaan liikahtaneet. Vasta kun hän sihteerinsä, Paavali Scheelen, käsivarteen nojaten oli noussut rannalle ja tervehtinyt lähimpiä herroja, lausui hän:
— Viestit ovat nyt vakavat. Mutta tänään on Pyhän Neitsyen juhla, käykäämme kaikin ensiksi kirkossa häntä kiittämässä onnellisesta matkasta ja rukoilemassa hänen suojelustaan tälle maakunnalle. Koetusten aika on nyt lähellä.