— Sinutko, lapsen! huudahti Posse hämmästyneenä. — Onko sinullakin siellä erämailla morsian, jonka kohtalosta olet levoton — hä?
Evert ei siihen vastannut, seisoi vain punoittavana teräväsilmäisen soturin edessä. Hänellä ei ollut erämailla odottavaa morsianta, mutta täällä kotona oli hän joutunut kankeihin väleihin lemmittynsä kanssa. Kirsti-neiti oli häntä eilisestä asti kohdellut ilmeisellä kylmyydellä, antaen selviä viittauksia, että hän sai hakea jonkun halpasyntyisemmän kosittavakseen. Siitä oli olo käynyt nuorelle miehelle ahtaaksi Viipurin linnassa ja siksi hän nyt pyrki seikkailuihin.
Posse aavisti jotain sellaista pientä lemmenriitaa ja jatkoi:
— Jos isäsi sallii, niin lähde vain kolmanneksi soutamaan. Sielläpä hampaasi karkenee! Mutta vielä kerran, palatkaa ajoissa!
Sillävälin kun Suomen herrat Viipurin linnan ruokasalissa jatkoivat neuvottelujaan tämän rajamaakunnan puolustamisesta, läksi pieni venhe linnan luoteiselta rannalta soutamaan Suomenvedenpohjan selkää pohjoiseen päin. Taivas oli juuri vetäytynyt pilviin ja harmajaksi oli käynyt syyskesän luonto; verkalleen, mutta tiheästi kävivät nuo sakovat pilvet vesiä vihmomaan. Pieni venhe kelluili kuin palko laineisella selällä ja häipyi vähitellen hämärään etäisyyteen.
Olavintornin neitsytkammion pienestä pyöreäruutuisesta, lyijypuitteisesta ikkunasta katseli venheen loittonemista nuori neitonen, jonka mustista silmistä valahti kyynel toisensa perästä. Hänen sydämensä pamppaili levotonna, vuoroin katumusta, vuoroin suuttumusta. Eihän hän ollut sitä niin vakavasti tarkoittanut, oli leikillä vain hiukan kiusoitellut lemmittyään… Ja nyt se paha poika pikastuneena souti tuonne tuntemattomia kohtaloita kohden!
Linnut lensivät matalalta linnanmuurin kupeitse, ikäänkuin paeten sadetta ja syksyä, ja tuuli näytti kiihtyvän selällä, jonka kaukaiseen, harmajaan hämärään tuo pieni venhe loittoni ja häipyi.
* * * * *
Piispa Maunu Särkilahti viipyi vain muutamia päiviä tällä kertaa Viipurissa. Hän kävi jokaisessa muurinsarvessa, jokaisen joukko-osaston luona, siunasi niiden liput ja rohkaisi niiden mieltä. Talonpojille hän kuvasi, kuinka he täällä rajaa puolustaessaan parhaiten omiakin kotejaan puolustavat. Missä hän liikkuikin, siellä tunsivat miehet hänen poistuessaan jäävänsä ikäänkuin piispan hengen suojelukseen.
Kun Maunu-piispa Munkkitornin luona puhutteli vahtia, näki hän siinä muurilla teinienkin nuoren parven harjoittelevan raskaiden teräsjousien pingoittamista. Koulumestari Olli Bodebek toi näet Possen käskystä joka päivä oppilaansa muurille harjoittelemaan, — pari tuntia vähemmän latinaa päivässä, sen sijaan aseharjoituksia ja innostusta yhteiseen asiaan, sellainen oli nyt Viipurissa komento. Täysi sotainen innostus näyttikin vallitsevan hänen nuoressa joukossaan. Piispa pysähtyi teiniparven luo ja virkkoi: