Mutta vihollisetkin olivat jo älynneet, ettei viipurilaisille saapunutkaan sen enempää apua, ja kahta kiljuvammin he taas ryntäsivät pakoon pyrkiväin kimppuun.
Suomalaiset taistelivat vielä vedessäkin, kahlatessaan selkä edellä venheiden luo.
Juhana Frillekin oli jo ehtinyt venheeseen, kun hän huomasi veljensä Maunon parin miehen kanssa taistelevan vielä viimeisenä rannalla yhä tihenevän vihollisparven keskessä. Veljeänsä ei hän voinut sinne jättää, ja hän oli jo hyppäämäisillään veteen kahlatakseen Maunun rinnalle ottelemaan. Mutta Winholt, joka hänkin jo seisoi nivuksia myöten vedessä, tyrkkäsi miehen väkisin teljolle takaisin ja työnsi samalla venheen virtaan, itse jääden seisomaan siihen yksin, virtaavan veden keskelle.
Vihollisilta pääsi ilkkuva nauru; he tunsivat Väkitornin virkeän päällikön ja heitä juoksi miesjoukko veteen avuttomaksi jäänyttä vastustajaansa vangitsemaan. He jo kurottivat käsiään, — mutta tapasivat tyhjän. Winholt oli viskautunut uimasilleen, tuokioksi painunut väkevän virran alle sukkeloon, ja hetken kuluttua hänen päänsä puljahti esiin syvältä virralta.
Sakean nuolisateen siihen nyt ulvovat viholliset törmältä suuntasivat. Mutta Pentti Heinonpoika, jonka pikkuvenhe tämän lopputaistelun ajan oli sauvoimen varassa pysytellyt rannan likellä ja vasta viime tingassa lähtenyt nuolituiskua väistymään, hän oli huomannut Winholtin tempun. Kiireellä hän käski Evertin viskaamaan köydenpään raskaissa varustuksissa uivalle soturille, tämä tarrasi pajuköyteen kiinni, ja Hintsa souti koko voimallaan selemmäs…
Niin eteni viimeinen venhe verkalleen taistelurannalta, johon viipurilaisten suurin osa oli kaatunut tai jäänyt vihollisten vangiksi. Ääneti istuttiin venheessä. Nuori Evert piteli tanakasti vitsasköyttä, jolla asejoukon päällikköä hinattiin pois nuolenkantomatkalta. Mutta sitä tehdessään nuorukainen yhtäkkiä hervahti istumaan ja Pentti huomasi, että käsivarsi, jolla hän jukkoa piteli, kouristui ja vapisi.
— Mikä sinun on, Evert? kysyi hän?
— Se vihlasi…
— Mikä, näytä!
Vihollisen rautapäänuoli oli iskenyt juuri siihen ojennettuun käsivarteen. Tuska lihaksessa oli sietämätön, mutta nuori nuoranpitelijä ei kuitenkaan päästänyt jukkoa heltiämään.