Olkapäittensä avulla pääsivät nuorukaiset vähitellen väkijoukon keskelle. Siellä kerrottiin, että kaukamatkainen airut oli äsken, soutaen vihollisten laivain lomitse ja tykkien ohitse, saapunut kaupungin rantaan ja rientänyt suoraan raatihuoneelle, jonne Viipurin herrat kiireellä olivat kutsutut hänen viestejään kuulemaan. Uskomattomalta se juttu tuntui, sillä kuukausmääriinhän ei ollut Viipuriin päässyt mitään sanomaa ulkomaailmasta, mutta uskoa sitä täytyi: siinä seisoi vieras airut. Hänen tuomansa suurenlainen käärö kulki siellä herrojen piirissä kädestä käteen. Mikä viesti, mikä käärö? Jännitys oli suuri väkijoukossakin, jossa "leipä"-huudotkin hetkeksi vaimenivat.
Mutta portailla seisoi Knut Posse vieraan edessä ilmeisesti hämmästyneen näköisenä, ja nuorukaiset kuulivat hänen tekevän airueelle kysymyksiä, ikäänkuin hän ei olisi tämän asiaa ollenkaan ymmärtänyt:
— Kerrot siis tulleesi Tukholmasta asti tätä kääröä tuomaan Viipuriin. — Ihmeellinen juttu! Olet soutanut syysmyrskyisten merien poikki ja vihollisten piirityslinjan läpi, — niinkö?
— Niin, tämä saattajani, Vehkalahden mies, voi sen todistaa.
Nopeasti olen matkani tehnytkin, sillä kiirettä käskettiin pitää.
— Siis ensin laivalla meren yli Suomeen, sitten maitse Vehkalahdelle ja sieltä venheellä…?
— Niin, kun maantiet ovat vihollisten hallussa. Ja tässä nyt olen.
Airut lisäsi tämän hiukan kärsimättömästi, sillä hän oli jo kolmeen kertaan siinä yhdeltä seisomasijalta kertonut matkansa ja asiansa, ja hän oli melkein loukkaantunut, kun Possen silmät häntä sittenkin tarkastivat terävästi, ikäänkuin hän vieläkin olisi epäillyt. Ja vielä hän kysyikin.
— Sinut lähetti siis valtionhoitaja Steen Sture, — hyvä! Hänellä on, sanot, laivasto ja sotaväkeä koolla Tukholmassa ja sillä hän lupaa tulla meitä auttamaan, — niinkö?
— Niin. Hän käskee tervehtiä Viipurin linnanherraa, Knut Possea, ja sanoa, että hän olisi jo ennen tullut, mutta hänellä on siellä kotona ollut paljo vaikeuksia. Ja nyt lopuksi puhkesi rutto hänen sotaväkeensä, niin ettei hän päässytkään lähtemään…
Henkeään pidellen kuunteli torirahvaskin tuota keskustelua, ymmärtämättä vielä, mitä tuo kaukainen viesti tiesi. Mutta Posse matki aluksi matalalla ja sitten terästyvällä äänellä: