Keskellä kuokkain kilkettä ja uupuneiden miesten hiljaista juttelua kuuli Pentti hetken kuluttua muurin eteläistä kuvetta lähenevän Knut Possen syvän, kauas antavan äänen. Posse asteli, kirkosta palatessaan, Klaus Henrikinpojan ja Tönne Eerikinpojan seurassa korjaustöiden alottamista tarkastamaan. He kuuluivat pysähtyvän Raatihuoneentornin raunioiden eteen, joista munkit korjasivat pois vainajia, vilusta väriseväin naisten nyyhkyttäessä ympärillä.
— Nuo vaimot hakevat poikiaan, kaatuneita teinejä, kuului Knut-herra lausuvan tovereilleen. — Niitä onkin tässä rauniossa monta. — Kas tuossakin!
Kuului sydäntä vihlovaa valitusta ja hetkeä myöhemmin kiiruhti Väkitornin raunioiden ohi ryysypukuinen nainen, kantaen sylissään kalpeana retkottavaa, hentoa ruumista.
Herrat astuivat hänen jälessään äänettöminä, Väkitornin raunioita lähestyen. Terässääryksinen jalka kuului kilahtavan johonkin raunioista esiinpistävään esineeseen. Posse kumartui sitä tarkastamaan.
— Se on pata, virkkoi hän ihmeissään.
— Tiurin velhon pata näyttää olevan, vastasi Tönne Eerikinpoika. — Ja kas tuossa, siinähän on itse velho vieressä; kivi on hänen päänsä murskannut.
Kotvasen seisoi Knut Posse ääneti noita-ystävänsä ruumiin ylitse kumartuneena, — siinä se nyt taikoja makasi, pussi vielä selässään. Mutta Klaus-herra murahti:
— Mitä olikaan velholla täällä tekemistä, tulisimman taistelun rintamassa?
— Sitä me emme tiedä, vastasi Posse harvakseen. Hän jää meille arvoitukseksi puheineen ja tekoineen. — Minulle hän tänä aamuna iloisesti ja varmasti huusi: "Illalla tiedät tarinasi", — mistä hän sen tiesi? Ja tiesikö hän silloin omankin tarinansa, — ukkoparka!
Hetken vain seisoi Posse siinä Pataukon ruumiin ylitse kumartuneena. Mutta sotilaat, jotka raunioilla ahersivat ja jotka eivät vieläkään täysin ymmärtäneet Väkitornin räjähdyksen oikeaa syytä eivätkä myös, miten se oli vaikuttanut kaupungin ihmeelliseen pelastukseen, he nykäsivät toisiaan kyljestä, kun näkivät Possen seisovan velhovainajan vieressä, puhuen sanoja, joiden merkitystä he eivät ymmärtäneet. Nuo tapaukset ovat jossakin yhteydessä keskenään, niin päättelivät nämä Pentin työtoverit, ja he virkkoivat hiljaisella äänellä toisilleen: