Paavali tunsi verensä kuumenevan siitä pistoksesta, eikä hän ollut ihan tyyni vastatessaan:
— Niin, täällä olemme todella kaikki, piispasta alkaen, avustaneet kotiseutumme ja valtakunnan puolustamista, jonka asian valtaherrat näkyvät laiminlyöneen.
Linnanpalvelijat olivat tämän väittelyn aikana sytyttäneet kattokruunun ja vaskisten haarajalustain kynttilät, ja hämäräksi käynyt huone oli leimahtanut kirkkaan valoisaksi. Paavalin puhuessa leväyttivät he nyt viereisen huoneen kaksoisovet auki, ja sieltä astui sisään valtionhoitaja Steen Sture. Hän kulki ryhdikkäänä, väljään, paksuun, jalkoihin asti ulottuvaan villaiseen kotimekkoon puettuna lattian yli, ja tasalakeista barettilakkiaan kohottamatta tervehti hän kädenliikkeellä koossaolevia seisaalleen nousseita herroja. Syrjäsilmällä heitti hän pikaisen, vihastuneen katseen Paavali-maisteriin, jonka lauseesta hän varmaankin oli loppusanat kuullut, mutta sen enempää hän ei ollut siitä tietävinään, istahtaessaan piispan viereen patjapenkille. Siihen tuotiin hänen eteensä maljallinen höyryävää rohtojuomaa.
— Me tavattiin viimeksi Viipurissa, virkkoi hän harvakseen
Maunu-piispalle. — Miten on nyt hiippakuntanne itäkulman laita?
— Huonot olivat enteet viimeksi tavatessamme; pelkään että ne nyt ovat toteutuneet.
Steen Sturen otsaa uurtavat poimut rupesivat syventymään. Hän oli näinä kolmena vuotena melkoisesti vanhentunut. Turhaan hän enää laskiessaan lakin pöydälle, koetti sivusuortuvalla peitellä päälakensa paljautta, ja hänen hiukan lihoneilla kasvoillaan oli sairaaloisen harmaja väri Ehkä se sentään johtui osaksi vilustumisestakin sillä hänen nenänsä tohisi pahasti ja hänen muutenkin heikoista silmistään juoksi vettä, kun hän nyt siinä särpi kuumaa inkiväärijuomaansa ja piispan vastauksen kuultuaan kauan aikaa vaikeni.
— Olen kutsunut teidät, Suomen herrat, neuvottelemaan siitä, mitä nyt on tehtävä, kun myrsky näin turmeli aikomuksemme ehtiä Viipurin avuksi, puhui hän sitten matalasti, ikäänkuin kurkkuaan säästellen. — Mukanamme saapunut sotaväki marssii nyt Porkkalasta tänne Turkuun. Odotan ratsuväen joutuvan sieltä 30 huomenna.
Hämmästyneinä kuuntelivat Suomen herrat tätä viimeistä tiedonantoa, ja vanha Kristian-herra vastasi heti vilkkaasti:
— Se sotaväki on kiireesti lähetettävä Viipuriin. Posse ehkä ponnistelee siellä juuri viimeisiä voimiaan; kenties voitaisiin hänen nääntyvää joukkoaan vielä auttaa!
— Taikka ainakin voisi tuo väki edes hiukan hidastaa vihollisarmeijan kulkua länteen päin, jos se jo on tänne tulossa, kuten on luultavaa, säesti Friskalan herra lämmöllä.