— Mitä, hyökkääkö venäläinen tänne Turkuun? huudahti valtionhoitaja vallan säikähtyneenä, kavahtaen suoraksi rohtomaljansa äärestä. — Uskotteko niin?
— Niinhän on suuriruhtinas uhannut.
— Hänen joukkonsa voivat jo olla matkalla tänne. Siksi juuri niille olisi esteitä asetettava.
Näin kertoivat Suomen herrat, oudostellen, ettei valtionhoitaja sen paremmin tuntenut moskovalaisen laajakantoisia suunnitelmia ja että hän nyt ikäänkuin hämmästyi, huomatessaan joutuneensa ilman sotaväkeä viholliselle auki olevaan maahan. Mutta Steen Sture, jolla oli nopea havaintosilmä, huomasi samassa suomalaisten kysyvistä katseista, että nämä olivat hänen äskeisen huudahduksensa käsittäneet henkilökohtaiseksi arkuudeksi, ja hän virkkoi nyt, tekeytyen aivan kylmäksi noihin tiedonantoihin nähden:
— Sotaväellämme ei ole muonaa, emme voi nyt vielä lähettää joukkoja sisämaahan. Muonalaivamme jäivät myrskyä pakoon Ahvenaan, josta niitä ensiksi odotamme tänne, — siitä syystä väkemmekin saapuu Turkuun.
Mutta nyt pudisteli Didrik Hannunpoikakin päätään, lausuen:
— Laivat eivät voi enää päästä Turkuun, sillä Airiston selkä on jo jäässä.
— No, sitten meidän täytyy täällä odottaa, kunnes muonat voidaan jäitä myöten vedättää mantereelle.
— Odottaa! huudahtivat Suomen herrat ihmeissään. Ja Maunu-piispa kysyi värähtävällä rintaäänellä:
— Miten käy sillaikaa Viipurin ja Suomenmaan?