Steen herran puolikäheä ääni oli ollut suuttumuksesta katketa, kun hän kosketteli tuota Suomen herrain keväällistä kirjelmää, jossa he — maansa hätää ajatellen — yhtyivät anomaan Hannu-kuninkaan kutsumista Ruotsin valtaistuimelle. Mutta hän hillitsi itsensä pian, ryyppäsi maljasta rohdon pohjaan ja jatkoi taas rauhallisesti, ennenkuin kukaan muu salissa olevista oli ehtinyt ääneen käydä:
— Mutta minä en ole kutsunut teitä tänne väittelemään, vaan neuvottelemaan maan puolustamisesta.
Kuumenneet olivat saman verran kuin valtionhoitaja myöskin nuo pöydän sivustoilla istuvat vanhat herrat, ja heillä olisi mielestään ollut hänelle vielä paljon sanottavana. Mutta piispa, jolla olisi ollut enin syytä pikastumiseen, hän vastasi nyt Steen-herralle tavallisella tyyneydellään:
— Juuri se kotimaamme puolustaminen on meillä näinä vuosina ollut sydäntemme suurena huolena. Sitä juuri ajatellen olemme tänne rukoilleet apua. Viipuri on nyt kohta kolme kuukautta ollut piiritettynä…
Mutta taas valtionhoitaja keskeytti hänet. Tuo puhe tuntui hänestä taaskin nuhteelta.
— Tiedänhän sen, mutta kysymys on nyt samalla muustakin kuin Viipurista, jonka piiritys on vain osa suuresta, valtakuntaamme vastaan kohdistetusta hävityssuunnitelmasta. - Steen-herra käännähti nyt toisten herrain puoleen, ikäänkuin tehdäkseen lopun piispan nuhteista, ja jatkoi: — Tiedän, hyvät herrat, että te täällä olette tehneet mitä olette voineet tämän maanosan puolustamiseksi. Sitä tarkoitusta varten tahdomme nyt edelleen yhdessä ponnistaa. Jos Knut Posse on luovuttanut tai luovuttaa linnansa, niin se on kyllä paha juttu, mutta sitähän me, kaikkien pyhien nimessä, emme ole voineet estää.
Mutta jos valtionhoitaja oli luullut saavansa kannatusta toisten herrain puolelta piispaa vastaan, niin hän pahasti pettyi. Juroina ja kankeina istuivat nuo vanhat miehet pöydän alapäässä, kummastuneina valtionhoitajaa kuunnellen. Ja toisten ajatuksia tulkiten lausui tuokion kuluttua vanha Henrik Bitz vapisevalla äänellä:
— Jos Knut Posse luovuttaa Viipurin, niin hänellä on siihen kova pakko, eikä silloin ole niistä omaisistamme, jotka siellä ovat hänen kanssaan pitkän syksyn taistelleet, yhtään hengissä. Siellä on minunkin poikani, — en tunne hänen kohtaloaan. Mutta Friskalan herra tässä ja vanha Kristiern Frille, he tietävät jo, mitä tämä piiritys on heidän verelleen maksanut. Me emme tahdo puuttua valtioasioihin, mutta me sanomme suoraan, että näiden ja monien muiden kelpo miesten surma ja Viipurin menetys, jos se on menetetty, johtuu siitä, että tämä maa on avutta jätetty.
Steen herra, joka otsa syvissä poimuissa oli kuunnellut vanhuksen puhetta, ei enää voinut hillitä kiukkuaan. Hän pudotti miekan, jonka kultaista kahvapalloa hän yhä oli kiilloittanut, ryminällä pöytään ja sähähti hampaittensa välitse:
— Sen olen sanonut jo ennen, että te suomalaiset olette yhtä itsekästä ja tyhmää nurkkakantajoukkoa. Kautta Maarian, luuletteko niin helpoksi vastata tämän maan hallituksesta, jota vastaan joka kulmalta juonitellaan. Raskin minä tämän jättääkin, jos…