— Miksi sitten Knut Posse siirrettiin pois Viipurista?
— Mene tiedä! Tämähän on valtionhoitajan omaa läänitystä ja hän tahtoo saada täältä tuloja. Mutta Posse on köyhä mies ja pani kaikki verot, mitä irti sai, kaupungin varustukseen. Siirrettiin sitten vauraampi vuokraaja hänen sijaansa tänne, mutta samalla varustusinto laukesi.
Miehet vaikenivat, kuin helteen herpaisemina. Kirkosta kuului yhtämittaa jatkuvan juhlamessun säveliä. Mutta kirkon edustalla nousi mies siellä, toinen täällä katselemaan lounaista taivasta, jolla musta, raskas ukkospilvi nyt nopeasti kasvoi. Muurilta laskeutuivat keskustelijat alas väkijoukkoon, josta jo kuului säikähtyneitä huudahduksia:
— Jesus-Maaria, mitä se tietää, kun ukonilma nousee taas juuri kirkkoa vihittäessä!
— Tuollaisena nousi ukonpilvi tasan viisitoista vuotta sitten, jolloin se meiltä kirkon poltti.
— Mutta onhan nyt nurkkakiven alle haudattu hurskaan erakon ruumis!
— On, vaan mitä tietää sitten tuo uhkaava enne?
— Se tietää kovia aikoja… kas, kun pimenee maailma niinkuin yöksi.
Jesus-Maaria!
Juurikaan oli päivä vielä paistanut tulisemmin ja kirkkaammin kuin koskaan poudankuivaan luontoon. Mutta yhtäkkiä oli koko läntinen metsä käynyt tumman teräksen väriseksi ja nyt maisemat peittyivät synkkään pimentoon. Mereltäpäin rupesi tuntumaan tuulen repimistä. Se riuhtoi lahdella olevain laivain ankkurivitjoja, se vonkui purjeköysissä ja rynkäsi mahtavalla rytinällä pian rannalle asti, jossa se tempasi verkahatut miesten päistä ja leuhautti naisten liepeitä.
— Rajuilma on irti, Pyhä Olavi meitä varjelkoon!