— Piispan rukous kirkkomme pelasti!
— Hänellä on pyhimysten armo!
Maunu Särkilahti oli siinä hetkessä saavuttanut tuon väestön rajattoman luottamuksen. Mutta piispa kehotti juhlarahvasta taas rauhallisesti palaamaan kirkkoon, kiittämään sen suojeluspyhiä tapahtuneesta ihmeestä. Ja kohta alkoi taas kirkosta kuulua kuoripoikain helakka laulu.
Mutta pilvet, jotka siihen asti olivat vain pisaroita pirskotelleet, ne repesivät nyt, rajuimman jylinän tauottua, rankkana sateena kastelemaan kuivaa maata. Silloin läksi se kirkonedustainen yleisö, joka henkeään pidätellen oli seurannut piispan rukouksen aiheuttamaa ihmettä, juoksujalassa kiirehtimään kaupungin kapeita katukujia kohti. Nuori Evert tapasi toveriaan käsivarresta ja virkkoi:
— Nyt mennään Pyhänhengen kiltan kellariin!
Sadetta pakoon juoksi paljo muutakin väkeä tuohon lähellä rantaa olevaan, kaksikerroksiseen kivirakennukseen, joka oli kaupungin komeimpia. Oikeastaanhan pääsivät tähän taloon ainoastaan veljeskunnan jäsenet, jotka sieltä harjoittivat armeliaisuutta köyhän väen keskuudessa, tukivat toisiaan hädässä ja sillävälin panivat siellä toimeen milloin messuja, milloin juominkeja, — veljeskunnalla oli näet sekä hengellinen että maallinen tarkoitus. Nyt siellä kirkonajasta huolimatta harjoitettiin oluenjuomista, joka helteen ja mielenliikutuksen jälkeen tulikin hyvään tarpeeseen, ja kaikki näkyivät olevan tervetulleet. Kellarin isäntä laski yhtenä torvena suuresta tynnyristä vaahtoavaa juomaansa tinaisiin haarikoihin, joita janoiset itse ojensivat tapinsuulle.
— Pyhän Olavin pelastavan armon kunniaksi juon, virkkoi äskeinen suolaporvari, laskien vielä pystyssä seisten haarikan huulilleen. Ja pikaisen henkäyksen jälkeen jatkoi: — Ja sitten juon piispan kunniaksi, jonka esirukous kirkkomme pelasti!
Kiltan pappi priiskoitti huonetta ja siihen saapuvia vihkivedellä. Mutta vieraat istuivat korkean, ristijalkaisen honkapöydän ääreen, ja siinä lähti tarina pian luistamaan tuttujen ja tuntemattomain kesken, — olivathan he kaikki kuin yhteisestä merihädästä pelastuneet. Siellä puhuttiin tietysti taas piispan ja valtionhoitajan käynnistä Viipurissa ja venäläisten uhkailevasta esiintymisestä. Tuleeko sota vai säilyykö rauha? — niin kysyttiin. Novgorodiin matkustaneiden lähettilästen palaamista odotettiin jännityksellä porvarienkin piireissä, sillä heidän tuomastaan vastauksesta riippui kaupunkilaisten elinkeinojen ja toimeentulon mahdollisuus. Eräs porvareista kertoikin valitellen:
— Käkisalmen venäläiset kuuluvat taas kiukustuneen siitä ryöstöretkestä, jonka savolaiset ovat tehneet Laatokan maille. Taas uhkaavat he kostaa.
Ja toinen porvari lisäsi: