— Sen me tiedämme kaikki, keskeytti Steen Sture. — Mutta Niilo-herralla on enemmän varoja uhrata näihin Viipurin varustuksiin, jotka nielevät pohjattomia…
— Niin, varoja minulla ei ole, vastasi Posse alakuloisesti. — Mutta peittelemättä tahdon sanoa, että paljo on tehtävä, jos mieli saada Viipurin varustus sellaiseen kuntoon, että se voi piirityksen kestää.
Valtionhoitaja siirtyi jo Possen luota loitommas, virkahtaen kärsimättömästi:
— Minkä piirityksen! — kaikki te olette saman ihmeellisen mielikuvan vallassa. Mutta olkaa nyt vain, kunnes Fleming palaa ja tuo allekirjoitetut rauhakirjat, — sitten raskit ehkä sinäkin, Knut, matkustaa emäntäsi luo Tallialaan viihdyttämään sotaisat veresi.
Posse kumarsi kylmästi. Hän ei nyt sukulaisensa ja ystävänsä Steen Sturen keveämielisyyttä ymmärtänyt, vaan tunsi kärsineensä loukkauksen. Pettyneinä katselivat Suomen herrat vuoroin häntä, vuoroin Niilo herraa; he olivat tuosta suunnitellusta päällikönvaihdosta toivoneet paljo hyvää. Mutta heidän luokseen olutpöytään käveli taas Steen Sture, kiinnittäen miekkavyötään tiukemmalle, kohotti tinamaljan ja lausui:
— Ja nyt, hyvät herrat, lie tarinoitu tarpeeksi. Meidän on aika lähteä merille, ja rauhallisella mielellä nyt Ruotsiin palaammekin, sillä tämän maanosan puolustamisesta te tunnutte pitävän aivan riittävästi huolta.
Juotuaan käveli hän kädestä pitäin hyvästelemään herroja, jotka lausuivat jäähyväisensä tuntuvan kylmästi. Mutta kun Steen-herra saapui vanhan Pietari Degenin luo, niin rupesi tämä hänelle vielä esittämään nuoren sukulaisensa asiaa. Steen Sture hymähti silloin vallan lauhkeana.
— Kaikkien pyhien nimessä, pitäisikö minun selvittää vielä teidän sissikahakatkin! — Ja kääntyen voudin vieressä seisovan, ujon asemiehen puoleen hän virkkoi: — Kenen asioilla kuljet, nuori mies?
Pentti käytti kankeasti ruotsinkieltä, jonka hän äitivainajaltaan kyllä oli oppinut, mutta sitten jo osaksi unhottanut. Verkalleen hän senvuoksi vastasi:
— Tulen Savonlinnasta, Pietari Kylliäisen luota. Ryöstetyt perheet kaipaavat vangittuja omaisiaan takaisin…