Maisteri astui askeleen lähemmäs piispaa ja vastasi hiukan kalpeana ja nöyrällä äänellä:
— Siksi juuri, isä, en ole kertonut, kun tuo syytös on niin ankara. Siksi kirjoitin ja pyysin tarkempaa tietoa, ennenkuin siitä puhuisin. Mutta nyt en voi sitä enää salata, sillä jos tämän maakunnan lohkomista noin ehdotetaan kahdelta taholta, niin se tieto asettaa meille yhä suurempia velvollisuuksia. Ystäväni kirjoittaa: "Sinua, suomalaista, huvittaa ehkä kuulla, että valtioneuvoston viime kokouksessa oli Steen Sture pantu lujille sen johdosta, mitä hän Suomen puolustamiseen nähden on laiminlyönyt. Silloin oli Steen-herra suuttunut ja sanonut, että jos suuriruhtinas noiden erämaiden vuoksi aikoo alottaa sodan, niin silloin on parempi, että ne hänelle hyvällä luovutetaan. Mutta toiset valtioneuvokset, myöskin Steen-herran lähimmät ystävät, vastustivat tuota ehdotusta ja se raukesi…"
Laamanni Klaus Henrikinpojan tyynessä katseessa oli välähtänyt intohimoa, jota tuon kylmän kuoren alla tuskin olisi luullut löytyvän. Mutta hillitysti hän sentään virkahti:
— Minä voin uskoa tarinan todeksi. Steen Sture on epäsuosiollinen meille ja maallemme; hänkin voi asemansa hinnasta myödä muutamia Suomen erämaita.
— Mutta hän on punnitseva, varova herra, puheli piispa päätään punoen, — olisiko vallan maku niin voinut hänet sokaista! — Piispa silmäili alakuloisena tuota pientä pergamenttikirjettä ja jatkoi: — Mutta se raukesi toki tuo ehdotus, luetaan tässä. Nyt taas kuumaverinen pormestari säkenöi:
— Raukesi, mutta ratkaisevaa tässä on juuri se, että se kerran on tehty, — se paljastaa valtionhoitajan sisun ja aikeet! Ehdotus raukesi, mutta se voi nousta esille millä hetkellä tahansa, kun Steen-herra taas tahtoo päästä pälkähästä ja ostaa sillä luovutuksella itselleen rauhan!
— Se ei ole hänestä kai kallis hinta?
— Entä meistä?
Yleinen hälinä oli syntynyt neuvottelevain herrain parvessa; useat puhuivat yhtaikaa, yksin rauhallisimmatkin miehet, kuten hiljainen tuomiorovasti, olivat kiihtyneet. — Sitäkö varten, kyseli hän, on vuosisatoja harjoitettu noiden rajaseudun pakanain käännyttämistä, että heidät ilman muuta luovutettaisiin Rooman kirkolta pois. Vuosikymmeniä ovat Savon ja Pohjanmaan talonpojat verellään ja kärsimyksellään puolustaneet kotiseutujaan, — näinkö Ruotsin hallitus heidän uskollisuutensa ja alttiutensa palkitsisi!
— Ei, se ei saa tapahtua, niin huudahdettiin joka taholta.