Posse mitteli pitkin askelin kivistä permantoa ja puhui innostuneesti:
— No niin, minähän lähden, tietäähän piispa sen. Huomisaamuna olen jo matkalla. Sitähän olenkin täällä juuri murissut, ettei edes yritetä ryssää ovella vastustamaan. Nyt siis yritetään, — huomenna matkustamme yhdessä Viipuriin! Juo, airut!
Ja kannunsa tyhjennettyään kiirehti lämminnyt soturi naisten puolelle paistinhuoneeseen antamaan määräyksiä matkavalmistuksista. Mutta sieltä palatessaan hän taas asettui hajareisin airueen eteen, hiljensi äänensä ja kysyi:
— Mitä hittoja noiden tanskalaisten matka nyt tarkoittaa?
Novgorodiin, sanot, — juuri kun ryssä hankkiupi hyökkäämään maahan!
Tuon tohtorin matkoista olen ennenkin kuullut, — lempoako heitä taas
täällä kuljetetaan?
Roeskilden rovastin nimeä oli viime vuosina tuontuostakin Suomessa mainittu, eikä suinkaan suopeudella. Hänhän se juuri oli Hannu-kuninkaan lähettiläänä matkustellut Moskovassa rakentamassa sitä liittosopimusta, jonka mukaan Hannu oli suuriruhtinaalle luvannut kaistaleen Suomea palkinnoksi Ruotsin kruunusta. Sama rovasti oli kerran ennen kulkenut Suomen kautta itäänpäin, mutta eipä liene miehellä ollut omatunto puhdas, koska hän ei uskaltanut samaa tietä palata takaisin, vaan oli palannut Jäämeren rantoja pitkin, Turjan tunturimaiden halki Ruijaan ja Norjaan. — Siitä seikkailurikkaasta matkasta oli kerrottu paljo salaperäisiä juttuja. Sama tohtori taas täällä, — eiköhän samoilla asioilla?
Airut kertoi matkatoveristaan mitä tiesi:
— Hän näyttelee kaikkialla Hannu-kuninkaan valtakirjaa, jossa hänelle on annettu toimeksi kehottaa suuriruhtinasta suostumaan Ruotsin kanssa jatkettuun välirauhaan. Sitä suositusta hän on näytellyt sekä Tukholmassa että Turussa, ja sen nojalla hänelle onkin määrätty annettavaksi täällä sekä kyydit että kestitykset.
Mutta Posse pudisteli päätään:
— Tohtori liikkuisi siis nyt rauhan apostolina?
— Niin, hän sanoo nyt tahtovansa toimia Ruotsin ja Suomen eduksi, koska Hannusta muka kuitenkin tulee näiden maiden hallitsija.