Niin hän murisi ja kannusti yhä ratsuaan nietoksien lomitse, jotka kahden puolen tien olivat niin korkeiksi kinostuneet, että paikotellen tuskin maisemia niiden ylitse näkyikään. Hän tunsi, että Posse ei hänelle koskaan antaisi anteeksi, jos tuo vihollisten kätyri noinikään laskettaisiin juoniaan punomaan. Nuolena lensivät ratsut harmajaa itää kohden, tierain karistessa niiden kavioista.
Pitkälle olivat tanskalaiset jo ehtineetkin, eivät näkyneet säästäneen linnan hevosia. Mutta vinhemmin kiiti toki kovalla tiellä ratsu kuin rekihevonen. Muutamassa vastamäessä Pentti jo tapasi karkulaiset ja Hintsa ajoi aristelematta ratsunsa poikkitien matkamiesten eteen. Siinä syntyi tuokion tora. Pappi tiuski, kirosi ja karjui ja purki sappeaan kaikilla maailman kielillä. Hän uhkaili, hän pelotteli:
— Sinut hirtetään mies, jos meitä hetkenkään viivytät, huusi hän Pentille, jonka tunsi äskeiseksi saattomiehekseen. — Me olemme kuninkaan asiamiehiä, muista se!
— Antaa roikkua, jos niikseen on, vastaili Pentti vihoissaan, — mutta nyt takaisin Viipuriin! Eihän sieltä näin ylhäisiä vieraita voida noin nolosti eikä kestitsemättä matkalle laskea.
Pappi iski ruoskalla hevostaan, saadakseen sen kulkemaan eteenpäin, yrittipä hän reestäkin nousemaan, ehkä tapellakseen, ehkä paetakseen. Mutta Hintsa, joka oli ratsunsa selästä noussut ja piteli papin hevosta ohjaksista, painoi varovasti ja varmasti rovastin takaisin reslan perälle ja käänsi taitavasti kinoksessa molemmat reet ympäri.
— Ostan sinulle talon Viipurissa, jos… yritteli tohtori vieläkin.
Mutta Pentti keskeytti hänet:
— Osta kaksi, käydään nyt vain valitsemassa parhaat!
Ja tuokion kuluttua hölkkäsi tuo pieni matkue kahden ratsastajan seuraamana takaisinpäin, rovastin ja hänen sihteerinsä äänekkäistä vastaväitteistä huolimatta.
Ilta oli jo käsissä, kun Pentti Heinonpoika taas kulki Torkkelin vanhan linnan suojissa hakemassa Degen-voutia ja Knut Possea, jotka päiväkauden olivat viipyneet Niilo Gyllenstjernan huoneustossa, — niin hitaasti oli lepattava liekki sammumistaan tehnyt. Nyt tuli kuitenkin Posse häntä vastaan asesalissa ja ilmoitti vakavana ja hartaudella sotureille, jotka olivat sinne kokoontuneet kuolinsanomaa odottamaan:
— Kamppailu on päättynyt. Laskekaa tornin lippu puolitankoon.
Niilo-herra on päässyt lepoon.