Hän hymyili alentuvasti.
— Tsah! Minä näen naamastanne, että te olette hieman vörpluhvatuita, he, he. Te ette ole huomanneet, että asia on niin naurettavan helppo ratkaista. No niin, teiltähän ei voi sitä vaaliakaan, mutta me liikemiehet, me luemme kaikki tuollaiset kauppamahdollisuudet kuin ilmasta.
Tuomas kulautti taas kahvitilkan ja tuprutti hetken havannaansa. Sitten hän haastoi:
— Tuota massakysymystä voisi vielä helposti laajentaakin ja säästää samalla toistaiseksi paperipuitamme. Meillähän on näet vuosikaudeksi kyllin entistäkin varastoa vietäväksi. Onhan Helsingissä, Turussa, Tampereella, Viipurissa, vieläpä miltei joka kaupungissa ja joissakin kauppaloissa ja kirkonkylissäkin suuria kirjastoja, joissa lojuu aivan hyödytönnä tuhansin leivisköin kirjoja, kansallisomaisuutta korottomana pääomana. Otetaan ne ja sulatetaan uudelleen massaksi — ja sitten ulkomaille, he, he, he! Kas siinä, hyvät herrat kirjaltajat, minun mielipiteeni kirjakylttyyristä.
— Mutta silloinhan kirjailijat jäisivät — —, uskalsi joku huomauttaa.
— Työttömiksi ja puille paljaille, aiotte sanoa? Ehei, minulla on mietitty heillekin tehtävänsä. Hehän tuntevat tarkoin kirjallisuuden ja kirjastot. No niin, pantakoon heidät kokoamaan massatehtaisiin noita kirjastoja. Monet heistä osaavat muutoin kieliäkin ja ovat laajalti matkustaneita. He ovat siis paikoillaan tehtaiden ulkomaankirjeenvaihtajiksi ja kauppamatkustajiksi.
Meiltä pääsi yhteinen ihastuksen hyminä.
Muistaen asemani sanomalehtimiehenä tiedustin:
— Entäs jos kaikki sanomalehdet, jotakin kauppa- ja pörssilehteä lukuunottamatta, lopetettaisiin, niin mihin olette aikoneet käyttää sanomalehtimiehiä?
— No, heitähän on meidän maassamme vielä verrattain vähän ja heille on helppo saada sijansa. Me panemme heidät kyhäämään lentäviä reklameerauksia ulkomaille suurenmoisesta suomalaisesta massatuotannosta ja suomalaisen massan eduista. Se on kysynnän kiihoittamiseksi hyvin tärkeää ja tarpeellista.