Tettarainen viittasi käsiään hykerrellen tiskillä olevaan laajaan laatikkokasaan.
— Suoraan tehtaasta, herra Sam! Suoraa päätä koneiden kynsistä, he, he!
Tuoreita ja vielä tehtaalle tuoksahtavia. Kas tässä. Erinomaisia, vai —?
Hän avasi erään suoraan Tampereelta tulleen, äsken asemalta haetun laatikon, ja veti siitä esiin joukon nappipahvikoita ja — minun toisen, kateissa olleen käsineeni.
Otin käsineeni, totesin siinä hansikasnumeroni ja nimimerkkini ja odotin toisen laatikon avaamista. Sieltä ilmestyi hänen metrimittansa ja minun sikaarinimukkeeni puoleksi polteltuine Bahara-Batteineen.
Kolmannesta laatikosta kohosivat nappipahvikoiden keralla toinen käsineeni ja hänen poikkikärkiset saksensa.
Suoraan sinä aamuna pikatavarana Tampereelta tulleina ja ihan äsken asemalta haettuina.
Kauppias Tettarainen oli yhtä yllättynyt tästä yliluonnollisesta tapahtumasta kuin allekirjoittanutkin. Ehkäpä hieman enemmänkin.
Kertomustamme on enää turha jatkaa. Sen jännittäväisyys päättyy näet tähän.
Jaa-ah!
Mikä on heikko ja avuton ihmislapsonen olevaisuuden ylevyydessä? Vain leikkipallo, jota aavistamattomat yliluonnollisuudet yllättävät milloin missäkin muodossa ja milläkin taholta! Väliin maan uumenista, väliin taivaan tarhoista, väliin samana aamuna Tampereelta tehtaasta tulleina.