Tuliaisiksi hän toi kotiinsa pääkaupungista kaksi paria nyrkkeilykäsineitä ja selitti seuraavana päivänä aamiaista syötäessä puolisolleen, kahdelle keskenkasvuiselle pojalleen ja pöytään passailevalle piialleen seuraavaa:
— Elettävänämme oleva aika on raju ja rauhaton. Intohimojen itsekkäät ylitsekuohuilevat hyrskyt tyrskyvät nyt kahleitta kaikkialla. En tarkoita tällä kansainvälisiä kahnauksia, vaikka nekin ovat ajan ankaroissa aalloissa huomioon otettavat, vaan henkilökohtaisia hyökkäyksiä, joiden alaiseksi näissä omanvoitonpyyteisissä oloissa voi kuka tahansa ja koska hyvänsä joutua. Onnellinen se, joka voi tällaisissa tapauksissa omin avuin ja tehokkaasti torjua luotaan kaikki tuuppijat ja tunkeilijat. Sille, joka osaa esimerkiksi jaloa nyrkkeilytaitoa, kuten minä, se onkin sekä sangen helppoa että sulaa hauskuuttakin. Näytän teille syötyämme muutamia otteita taidostani.
Aterian jälkeen Nikkinen toi kamaristaan nyrkkeilykäsineet ja puki niistä toiset itselleen ja antoi toiset puolisolleen.
— He, kiskohan kännyihisi, Kunilla! Näytämme pojille ja Pauliinalle pari isku- ja puolustusotetta.
Hieman esteltyään pukihe rouvakin käsineihin.
— No, kas niin, nostahan nyt esimerkiksi vasenta kättäsi, Kunilla —
Rouva nosti ja sai mitään aavistamattaan ankaran iskun kasvoihinsa.
Nestoria nauratti ja pojat tirskuivat äänekkäästi. Mutta samassapa sai
Nikkinenkin tähtiä sinkauttelevan sivalluksen poskelleen. Hän haukkoi
hetken henkeä ja ärjäisi rouvalleen:
— Elä lyö silloin, kun toinen ei tiedä mitään!
— Minä lyön milloin minua haluttaa, huomautti rouva. Vai luuletko sinä, että nyrkkeilijätkään ilmoittavat, milloin meinaavat muksauttaa?
— Jassoo, sanoi Nikkinen terävästi ja antoi puolisolleen kaksi kumajavaa iskua rintaan.