Rouva oli läkähtyä. Sitten hän heitti nopeasti käsineet ja viskasi ne vasten Nikkisen naamaa. — Kurja mies, joka tahdot tappaa poikiesi nähden turvattoman naisen ja äidin, kun en tiedä edes puolustautuakaan! Mallikelpoinen isä ja aviomies, joka —
Samassa soi ovikello. Tulija oli Tuppurainen, Nikkisen kauppakaveri.
Rouva Nikkinen ilostui isosti vieraan tulosta, vilkaisi salaa kuvastimeen ja liverteli Tuppuraiselle:
— No, olipa hauskaa, että kauppiaskin taas meitä muisti ja pistäytyi katsomassa. Ajatelkaas: Nestori neuvoi meille juuri nyrkkeilyä, ettekä usko, kuinka hassua se oli. Minäkin sain aika tölmäyksen rintoihini, hi, hi.
— Sinunkin, Tuppurainen, pitäisi opetella tätä mukavaa poksauksen konstia. Otappas nuo käsineet, niin näytän sinulle, kuinka sitä nyrkkeillään, he, he, he.
— Olen jo liian vanha sellaiseen, esteli Tuppurainen. Nuorempana oli toista…
— No, no, ethän sinä vieläkään ikäloppu ole. Otahan käsineet, niin koetamme kujeillessamme.
Tuppurainen kiskoi käsineet kouriinsa, tälläytyi nyrkkeilyasentoon ja kun Kunilla-rouva oli lukenut kolmeen, kuten Nestori käski, antoi hän samalla terävän ja tanakan iskun Nikkisen otsaan.
Kun kolmekymmentäkuusi tähteä ja keskikokoinen aurinko olivat laskeneet
Nikkisen katseen edestä, puuskutti hän:
— Sisisisinä olet nynynyrkkeillyt ennenkin, Tututuppurainen!