— Joo, joskus nuorra miesnä Amerikassa ollessani, tunnusti Tuppurainen ja serveerasi taas Nikkiselle sellaisen tölmäyksen leukaan, että Nikkistä alkoi ankarasti nikottaa ja hän oli mennä kirjakaapista sisään.

— Anna takaisin, Nestori, kehoitti Kunilla.

— Miminä pppuolustaudun, soperteli Nikkinen ja sai taas mahtavan paukun poskeensa ja toisen rintaansa. Hän koetteli hänkin hosua ja sohia Tuppuraista, mutta sai joka käden ojennuksella uuden muksauksen milloin mihinkin ruumiinsa osaan. Iskua seurasi isku ja paukkua paukku ja Nikkinen kadotti sekä ajallisen että paikallisen tietoisuuden. Hän läksi pakoon sänkykamariin, mutta Tuppurainen tuli aina vain iskuja annellen hänen kintereillään sinne. Nikkisen nenästä alkoi vuotaa verta ja rouva Nikkinen selaili kiireesti eteisessä lähimmän lääkärin puhelinnumeroa.

Nikkinen menetti viimein kaiken käsityskykynsä. Hän potkaisi Tuppuraista polveen. Se oli onneton ote. Tuppurainen tulistui. Hän oli tullut taloon kahvikupposelle ja ryhtynyt pyynnöstä pikkusen leikin vuoksi nyrkkeilemään ja — häntä potkittiin kuin mitäkin koiraa! Hän raivostui, pikainen kun oli luonnoltaan, ja…

Rouva Nikkinen oli hakenut kadulta poliisin. Tämä tuli ja seisahtui silmänräpäykseksi sänkykamarin ovelle.

Nikkisen naama oli pöhössä, hänen silmänsä tuijottivat lapsellisen hölmömäisesti jonnekin kaukaisuuteen, ja kädet hervottomina riipuksissa hän otti vastaan satelevia iskuja, uikuttaen välillä avuksi vuoroin vaimoaan, vuoroin seinän takana vuokralla majailevaa hyyryläistään.

Nikkinen oli lokattu viidessä minuutissa. Viimeinen isku viskasi hänet vatsalleen rouvan ompelupöydälle, jossa hän sai neulapreivin nenäänsä ja lankakerän ammottavaan suuhunsa.

Silloin astui poliisi esiin ja pisti Tuppuraiselle hansklovit käsiin.

Tuppurainen tuomittiin puolustuskyvyttömän henkilön tahallisesta ja tarkoituksellisesta pahoinpitelystä kolmeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.

Hän on siellä parhaillaan, Nikkisen ottaessa ahkerasti tunteja nyrkkeilyssä ja japanilaisessa jiujitsussa ja rouvan hankittua ulko-oveen varmuusketjun ja kaksinkertaisen lukon sekä voimakkaan hälytyslaitteen, joka kutsuu minuutissa Nikkisten luo kadulta heidän palkkaamansa sivilipukuisen 120-kiloisen yksityispoliisin ja pari portin suojassa päivittäin istuskelevaa isoa hampparia.