— Olin unohtaa sanoa, että rakkineesi on Heiskalan isossa hiekkahaudassa, kahdeksan kilometriä Ouluun käsin, jonne se seisahtui. Voit käydä sen sieltä hakemassa. Minä en halua enää koko pörriäistä nähdäkään.
Siitä saakka on Nestori Nikkinen periaatteellisista syistä vihannut kaikkea, mitä moottoriksi mainitaankaan.
Ja kun joskus tulee puhe moottoripyöristä, lähtee hän heti semmoisista seuroista pois.
MINKÄTÄHDEN NESTORI NIKKINEN EI OTTANUT OSAA KÖYDENVETOKILPAILUUN
Liikemiehemme Nestori Nikkinen oli luvannut peruuttamattomasti ottaa osaa äskeisiin kesäjuhlan yhteydessä toimitettuihin V.P.K:n komppaniain välisiin köydenvetokilpailuihin ja kiinnittää osaltaan yhden koruttoman, mutta kunniakkaan laakerin lehden edustamansa sammutuskomppanian seppeleeseen.
Hän luopui kuitenkin kaikkien pettymykseksi kahdennellatoistakymmenennellä hetkellä tästä pyhästi ja vakaasti antamastaan lupauksesta. Sillä mamma Nikkinen, kuultuaan puolisonsa päätöksen, pani heti painavan protestin sitä vastaan. Ensin tietenkin sulin sanoin ja vedoten Nestorinsa ikään ja yhteiskunta-asemaan ja sitten, kun siitä ei ollut toivottua tulosta, toimeenpanemallaan tärisyttävällä perhetragedialla.
Nestorin istuessa näet kilpailuiden edellisenä ehtoona konttorissaan ja siirrellessä nenä kiinni kirjoissa päivän kauppoja pääkirjaan, aukeni äkkiä ovi ja mamma Nikkinen saapui sisään poikiensa, piikansa ja puotilaisen kanssa, asettui keskelle konttorin lattiata, osoitti etusormellaan Nestoria ja huusi hurjalla äänellä ja eleilyllä:
— Tulkaa, tulkaa vain sisään ja katsokaa petomaista perheenisää ja raakamaista ruokakuntansa päämiestä, joka aikoo syöstä ehdoin tahdoin poloisen perheensä ja sukunsa surman suuhun ja pirstota taloutensa raunioiksi kunnianhimoisella köydenvetokiihkollaan! Lapset, hyvästelkää viime kerta pappaanne ja sinä, Liena, ja sinä, Lassi, pyytäkää palkkanne kauppiaalta niin kauan kuin hän siihen vielä kykenee ja on hengissä ja täydessä ymmärryksessä. Ja sinä Nestori, tee testamenttisi, tee tänä iltana, parempi jos jo tällä minuutilla ja momentilla, ennenkuin ruumiisi siunataan siivompien ja järkevämpien ja köysiä kiskomatta kunniallisesti eläneiden ja kuolleiden isiesi luokse kirkkomaan kalmistoon.
Kun mamma Nikkinen niisti nenäänsä ja kuivasi kyynelöiviä silmiään, sai
Nestori sananvuoron ja huomautti:
— Mutta minä en ymmärrä, Kunilla kulta —