Herrat koettivat soutaa palopaikalta pakoon minkä kerkisivät, mutta kun ilmanvedon nostama tuuli alkoi ajaa palavaa vedenpintaa pitkin »Jouhtenta» kohti, harppasi Nestori taas keulatuhdolle ja huusi, että pelastakoon itsensä ken voi, paiskautui pallona järveen ja alkoi uida polskuroida saaren rantaan.
Mutta eihän kepeän ja kiikkerän veneen keulatuhto ole mikään uimalaitoksen trampooliini eikä kestä liki satakiloisen miehen ponnahduksia. »Jouhten» keikahti kumolleen ja heitti helmastaan helsinkiläiset herrat Ahdin vetiseen syliin.
Rouvat ja piiat ravasivat rannalla huutaen ja voivotellen kilpaa kahakäteen. He sotkivat juhlapöydän jalkoihinsa, kaatoivat padat ja pannut ja repivät itsensä kiviin ja pensaihin ja pitivät senkin seitsemänlaista menoa ja mekastusta.
Mutta pojat, joita aluksi oli naurattanut ukkojen uinti, työnsivät sukkelasti veneen veteen ja soutivat helsinkiläisten setien pelastajiksi.
Toinen sedistä saatiin heti veneeseen, mutta toinen ehti käydä kolmasti umpisukkulassa, ennenkuin pojat saivat hänet tukasta kiinni ja uittivat hänet siitä rannalle, johon Nestorikin ähisten ja puhisten parhaillaan kömpi.
Ukkojen päristellessä ja siristellessä vettä vaatteistaan kuin koirat, hilasivat pojat rantaan »Jouhtenenkin», jonka säiliö oli veneen kaatuessa sammunut.
<tb>
Nikkinen vieraineen ei odottanut sinä yönä juhannusaurinkoa eikä lauleskellut Sipeliusta tai Järnepfeldiä, ei yleensä mitään sävelsointuja, vaan souteli sanattomana ja vilusta väristen musiikeitta kaupunkiin.
Nikkisen rakkaat sukulaiset läksivät sitten jo seuraavana päivänä syystä tai toisesta aiemmin kuin olivat aikoneetkaan kaupungistamme Helsinkiä kohti.