Sen vain tiedämme, että herrat alkoivat aterian loppupuolella tanakasti ja ihanasti punoittaa ja että rouviakin jo pakkasi heleästi naurattamaan. Ja kun oli päästy jälkiruokaan ja Nestori nousi korkealle kivelle ja kohotti lasinsa, pidettiin Suomessa kerran taas juhannuspuhe, jonka vertaista ei ole monta.
Hän puhui rakkaille sukulaisilleen, Suomen lempeälle äiti-luonnolle, joka ruokkii meitä rinnoillaan, ja juhannukselle ja riiteli välillä tirskuville pojilleen ja käski puotipoikansa niistää nenänsä, joka oli kuin mikäkin ehtymätön kalanmaksaöljyvapriikki, ja naisille, näille ihmiskunnan ihanille Tianoille, jotka sulostuttivat tätäkin hauskaa ja veljellistä yhdessäoloa, ja itselleen, joka ei ollut mikään kouluja ja oppeja suorittanut suurpuhuja Temistootteles, vaan kuitenkin paikkakunnallaan alati uuras ja voimiaan yhteiskunnan alttarille uhraava valistuksen lamppu ja samasta lävestä kuin muutkin kaupungin kauppiaat päänsä pystyssä kantaen kulkeva hantelsmanni, ja — paljolle muulle jalolle ja kauniille, mikä hänen sydämensä tunnepohjia sillä hetkellä liikutteli ja läikytteli ja hänen vastaanottavaa poveaan paisutteli ja rintaansa raiutteli —
Puheen päätyttyä esitti pikkuserkku maljan ja eläköönhuudon Nestorille, seutunsa Sokrateen kynttilälle ja valonsoihdulle, mutta Nestori keskeytti hänet ja kumarsi kainosti ja kehoitti saapuvilla olijoita kohottamaan nektaripikarinsa ja huutonsa isänmaalle.
Kuten moneen kertaan kohotettiinkin.
Vanhemman väen jatkaessa juhlaa olivat pojat laittaneet saaren rannalle valtavan kokon. Mutta kun se märkine puineen savusi vain katalasti, käski Nestori heidän heittää hiiteen koko moisen kasken viertämisen ja iski heille silmää ja sanoi, että hool reet, älkää surko, kasvavat nuorisot Suomessa, jos pappanne kieltääkin teitä kokkopuuhista, sillä kokko täällä poltetaan joka tapauksessa.
Sen sanottuaan Nestori pjuutasi herrat »Jouhteneen» ja meloi vähän matkaa rannasta ja nousi keulatuhdolle ja kääntyi rantaan päin ja ilmoitti naisille ja pojille, että nyt tulee tämän muistettavan ehtoon eloisimmin iäksi mieliin painuvin meno ja momentti ja heiskuva helavalkea, joita esi-isämme jo hamassa harmaassa nuoruudessaan olivat tottuneet polttamaan kesäyön keskiauringolle taikka oikeammin keskiyön kesäauringolle — tai jotakin sellaista ynnä muuta ja niin edespäin, mitä hänen ei tarvinnut tällaisena yleisesti tunnettuna ja allakassa painettuna hetkenä tarkemmin tulkita.
Ja niin puhuen Nestori laskeutui tuhdolta, kaappasi kymmenen litran pensiinikanisterin ja tyhjensi sen veden pinnalle.
Nestorin serkun rouvan veli tahtoi soutaa vähän kauemmaksi tästä lelluillen levenemään rupeavasta pensiinimerestä, mutta Nestori sanoi, että niks, ja raapaisi tikulla tulen, ja —
Kumpusaaren senpuolinen ranta oli silmänräpäyksessä sinivivahteisessa heiskuvassa ja leiskuvassa liekissä. Pensiini otti sekunnissa tulen ja alkoi palaa pelmuta, että peloitti.
Kaikeksi onnettomuudeksi imaisi »Jouhtenenkin» pensiinisäiliö hiis tietköön mistä tulen ja alkoi sekin paukkua ja suitsuta tulta kaikista rekistänsä.