Nikkisen herrasväellä oli kuluneena kesänä kaukaisia vieraita. Muuan Nestorin pikkuserkku, joka ei ollut vielä ennen kaupungissamme käynyt, saapui näet heille Helsingistä rouvineen, lankoineen ja langonrouvineen suven ja seutumme suloista nauttimaan.
Ihastuneet ja sukulaisrakkaat Nikkiset pitivät näitä harvinaisia vieraitaan, kuten piispoja pidetään pappiloissa. He syöttivät ja juottivat heidät parissa viikossa pulleiksi kuin jouluporsaat ja suorastaan kilpailivat keskenään huvittaakseen heimolaisiaan ja tutustuttaakseen heidät kaikkiin seutumme maisemiin ja merkillisyyksiin. He käyttivät heitä kaupunkimme palohälytystornissa ja näyttivät heille, kuten Nestori, joka viljelee kernaasti kaikissa sopivissa puheensa paikoissa vieraskielisiä sanontatapoja, selitti: paikkakunnan panuraamit lintusten perspenktiivissä. He pistäytyivät vieraineen kaupunkimme huviniemellä ja lauloivat sen paviljongissa Nestorin pyynnöstä yleisäänisesti tuon tunnetun kansanlaulelman: »Halk' iltaruskon autereen tuo joutsi joutusaan.» Sitten he olivat vieraineen sankaripatsaallamme, jonka päässä seisoo sorja alaston nuorukainen, ja siellä herrat lausuivat julkisuuteen tunnustuksensa patsaan sattuvalle symbaalille ja rouvat pääasiallisesti patsaan juurella rehoittavalle rekooli-istutukselle. Ja eräänä iltana innostunut Nestori vuokrasi meijerimme kuorma-auton, kuljetti koko sukunsa Sandelsin ja Tolkoruutin patsaille ja lausui siellä isänmaallisen tunnelman haltioittamana hetken muistoksi tunnetulla taidollaan Paavo Kajaanuksen kauniin ja mieltä kohottavan runovärssyn »Kesäkuun 15 päivä», jonka Ryynepek on niin mestarillisesti suomenkielelle kääntänyt. Samalla hän kohotti mukanaan tuomassaan sitruunalimunaadissa maljan ja pyysi läsnäolijoita yhtymään täydestä sydämensä pohjasta raikkaaseen eläköön-huutoon Suomen 1908—1909 sodan vainajille.
Huipuksi vieraittensa viihdyttämiselle Nikkiset olivat kuitenkin ajatelleet juhannuksen juhlimista. Rouva Kunilla Nikkinen olisi pyhittänyt tämän päivän tosin kernaammin »Runnin» terveysvesilähteelle tehtävällä huvimatkalla, mutta Nestori protesteerasi siihen heti jyrkästi, jotta niks. »Runnillahan» voitiin käydä koska tahansa tai, jos vieraita niin halutti, tilata sieltä pari meijeriastiallista raatipitoista ruostevettä, mutta juhannusta viilattaisiin ainakin tällä kerralla luonnon helmuksissa Kumpusaaressa, rantakaloineen ja juhannusyön laskemattoman auringon nousua katsellen ja lopuksi viritettäisiin joku tilaisuuteen sopiva päättäjäislaulu, Arvit Sipeliuksen »Nyt on Suomen suviaika» tai Järnepfeldin sointusävelikäs »Mun muistuu mieleheni» tai joku muu mieleen juolahtava maammelaulu.
Sitäpaitsi vihjasi Nestori kautta rantain suunnitelleensa juhlan lopuksi vielä jotakin »non ultra plunssia» erikoisprokrammia, josta kuitenkin oli vielä liian aikaista puhua.
Rouva Nikkinen osti siis torilta pari kookasta haukea rantakalaksi ja ruokakaupoista yhtä ja toista telikatenssia, kuusi tuusaa sartennia, juustoa, prulsylttiä, syskonia, purkin vakstuukkia, silliä ja amerikkalaista lakseeraussäilykettä, ja Nestori tilasi tehtaalta kolme koria parhainta ja korkearosenttisinta porttelikaljaa ja kaksi koria simaa.
Helsinkiläiset herrat puolestaan pengoskelivat salaperäisinä kapsäkkejään ja lupasivat hekin kantaa kortensa juhannustunnelman täydellistyttämiseksi.
Niin sitä sitten juhannuksen aattona iltapuolella päivää lähdettiin Kumpusaareen. Edellä kulki Nikkisen poikien täksi harvinaiseksi tilaisuudeksi käyntikuntoon keinottelema »Jouhten» ja hinasi jäljessään ensin yhtä venettä, jossa istuivat rupattelevat rouvat, sitten toista venettä, jossa tupakoivat ja turisivat herrat, ja lopuksi kolmatta venettä, jossa tulivat runsaat eväät ja palvelijat ja Nestorin, puotipoika.
Saareen saavuttua järjestettiin elämä ja olo mukavaksi ja kodikkaaksi. Se muistutti hauskaa ja hilpeää kesäleiriä. Saaren nurmitanterelle levitettiin saalit ja Nikkisten salin sohvatyynyt heikomman sukupuolen lojua ja loruilla. Ukot valitsivat leiripaikakseen ison kuusen juuren, missä oli luonnon laatimana pöytänä laakea kivi. He katkoivat alleen havuja ja pihlajan ja tuomen oksia ja Nikkisen pojat laittoivat heille pikku nuotion itikoiden häätämiseksi. Rantapenkerelle levitettiin Nikkisten iso lakana ja purettiin siihen kaikki ruokailu- ja juomailutarjoukset. Mutta rantakallion katveeseen järjestivät palvelijat ja puotipoika itselleen tilapäiskeittiön.
Kun vielä oli kahden koivun väliin kiinnitetty riippumatto ja kaupungin ainoasta kahvilasta lainattu gramofooni asetettu leirin keskelle kannolle, voi juhlallisuus alkaakin.
Me emme poissaoloina voi kertoa Nikkisten ja heidän rakkaiden heimolaistensa perheellisestä sukuateriasta. Aavistelemme vain, että se sujui kuten tavallisesti syönti sujuu luonnon helmassa kuppeihin tipahtelevine kuusenhavuineen, voihin lenteleville uteliaine pikku kovakuoriaisineen, maitoon hukuttautuville myyriäisineen ja joka paikkaan puremaan pakkautuville hyrisevine hyttysineen ja määrättömine mäkäräisineen.