— Nyt lie hitto. Vuan pittää kait sitä nyt kievarissa olla ies yks huoneen kyhhäys. Myö ollaan kaukoo ja ei muuvanne osata. Eihän tässäkään salissa oo huokuvoo henkee, että jos —
— Ei, herrajee! Ei tähän sovi. Tämä on herra pormestarin huone.
— Entäs tuo vieruskammar?
— Soon kansa herra pormestarin.
— Entäs muut huoneet?
— Noon pormestarinnalle ja palvelijoille.
— No, kaikki huoneetko se yhtaikoo meinoo muata? Nyt on kumma kynsissä, kavullakkoon sitä meijän pittää sitte yökaus yl männä?
— Niin, en mää rohventieroomaan, vuan jos työ että ois hyvin suuria herroja ja ylypeitä, niin suattasinhan minä antoo teille oman huoneen tuolla vinnillä. Pittää kait sitä teijännii suaha pehkuja piännä alle. Jos viihtisiä, niin suattasin minä sen yheks yöks hyyrätä ja muata ite kahverissa kuukkerskan kansa.
— No, se sattuu sijoilleen! Oisijakkoon niin hööli sitte, että meijät sinne suattasia? Pitäs näyttee vähä nuamallesa vettä ja kantata piäkarvojasa, että ilikiis näyttäytä muillehhii.
Sieltä myö sitte ihtemmö löyvvettiin, korkeella vinnikolossa, pienessä, kylymässä nurkankiänteessä.