* * * * *
Yö myö muattiin parraassa salissa. Tul niät emäntä tuas ja selitti:
— Siinä tul erreys. Minä en osanna älytä, että työ tuntija herra pormestarin.
Kukaties ois myö vaikka keskellä yötäi piästy vielä saunaannii, kun tunnettiin herra pormestar; ehkä ois suatu riilippu lumero viis — vaikka se kuuluuhii yksinomaan hänelle.
Iltarukkouksen asemasta luin minä seuroovat sanat:
— Herra varjelkoon ja Herra siunatkoon tämän kaapunnin herra pormestarin ja muut musikaaliset henkilöt!
HALIERAKESÄNÄ
On semmonen kylymän kelemee kevätuamu. Luonto leppee vielä. Ei käy sen sylissä tuulen siistijäkkään sihhausta, suati että huavan herkät lehet lauloo lekuttelis. Tyynenä uinuvaa vuan suuren sutjakka Suoselekä, kun auringon säje sen pinnassa piirrätteleikse ja sen ylite lelluu levvee sumunsekanen usvanuje, jota Itikkasuo syvästä syömestäsä paksuna pilivipelemakkeena oksentoo ötkistää.
Vielä on »kyläläisettii pitkin pehkuja. Puhtaat ovat kyläkavut, eikä ryvilläkään oo huokuvoo henkee, lukkuunottamata pollariin välissä piirrättelevöö, likasen harmoota varpusta, joka sinne on pesästäsä puottaunna uamutuimaasa tuikuttammaan.
Kaunis on kevväinen uamu ja hyvin kylymä. Luonnon lempeys kuvastaikse kaikessa niin viehkeen veiteränä kun peilin pinnassa puhassilimäsen tytön tyllerön meinoovan muhjakka silimän mulijaus. Mutta äkkiä sen lempeyteen rikkeitähhii ryöstäytyy, kuten hangen hohtavaan kalavoon ussein varisriähkän yl lentee leuhkastessa rikkeitä rippoo.