— Kutaa, ryökkynä. Myö otettiin ja lähettiin nuin ilikosissammo kysyä kuiskoomaan, että mikä teitä remustieroo, kun että viihi viäntäyvä ryville?
— Juu, hers rokurist, myö ollaan niin uulyklisiä koko ompoorti. Meillä on siukka salongissa ja teeterska on siellä sen sööterskana. Vuan minä vihjoon kapteenia tähän taalingin taa.
Kapteen tul ja selitti koko asjan asiallisilla käen kiänteillä.
— Soon nyt näinikään (ja huiskautti käelläsä puelkuaren ilimaan), että se öylenillalla itikan heräntäaikaan puhua piiskutti nuinikkään (ja hotas vasemmuksellasa) että: voi suapas kun mun halakoo piätän ja sisuksian kiäntää, että oekeen äkkeen veen suuhun ottaa. Tän uamuna se kemaht sitte kylellesä ja telemää nyt salongin ritsiilä maha rempallaan. Mää tiijä, mittee soon, mut arentieroon vähä tähän tappaan (ja hotas syytönnä survovoo itikkaparvee), että voip olla halierahhii tai muu imfluntsu. Ja meijän on oltava aloillamme karantteelissä siks kun työ silipasetta tänne tohturin ransyynille.
— No, jottai, minkä pyöräytti. Vuan ei viihitä olla milläsäkkään. Minä sipasen sen rohtoherran siinä silimän heitossa…
* * * * *
— Halloo! Kuka djeekkeli siellä ringaa? Eeke de fiskus?
— Halloo! Ehhään se viskus.. .
— Eeke de pormestar?
— Ehhään se mikä pormestar… Vai pormest…! Minähän soon! Että taija tunteekkaan. Minä, lesken rokurist.