Teeterska jäi tyyrmannin luo ihmettelemmään paperpala käessä:

— Mittään se tuo rohtoherra hommas, kun kirjotti minun nimen tähän lippuun? Sinähän tässä oot kellelläs, enkä minä…!

— Mittee sinä siitä, ehhään niitä lippuja apteekkiin oo aijottukaan. Mää ennennii ja sano masinihille, että juoksoo kiireen kaupalla viinakauppaan ostamaan koko pullon koljanttia. Tul kanavalla öylen juuvvuks niin juuttaasti olutta, että tek pian pehmeeks ja löi mahan veteläks…

JULJAANAN JUNNUPETTER

Työ että oo taenna millonkaan käyvvä siellä Pettäyksen Kiljuvalla, sen Junnupetterin luona? Että taija ies ottoo ja tunteekkaan, suati sitte Junnupetterin Juljaanoo? Mitteepä ne herrasimmeiset oikeestasa niinkun välittäskään semmosista jonniijoutavista syömmuan tallukoista, että vielä mänisivät heijän luoksesa; näkkyy sitä kaupunnissai olovan katuja kenkiin varalle. Vuan jos että paa pahaksenno ja viihittä, niin minä kuvvoon koko meiningin semmosena kun se niillä siellä Kiljuvalla on, kuvvoon heijät itehhii teille silimän ruuvvaks.

Junnupetter on semmonen pulskansutjakka miehentoljake, melekeen yhtä paksu kun pyöreehii. Nuamaltasa se on semmonen riihrokansyönyt, tukka kun koivun latva hajallasa, ja silimät kun särellä. Sannoovat immeiset muuten vähä niinkun hömpsähtäneeks, ettei niät oo kaikin aijon järenjuoksu ja hoksentieruu aivan justierattua. Mää tiijä, voip ollahhii, että hään on ruoteliltasa vähä kierossa, vuan paljo ne immeisettä kehtoo tyhjee purpattoo ja näkköövät malakoja toistesa silimissä, vaikka on tikkuja omat näköreijät kun tikaten. Min oon muuten kasvukampraatti Junnupetterin kansa, että inihettää jo ruveta morkkoomaan, vaikka sanonhan sen minnäi, että on siinä vähä järenjuoksussa Luoja ottanna erehtyväkseen.

On siinä Juljaanassahii akkoo yheile ukolle. Se kun männöö, niin elä vilikuile sivulles, palakit notkuu jalankulusta ja jos istuu yheks esmerkiks kiikkustuoliin, jossa soppii oikeita immeisiä oikeenni liämältä hummoomaan, niin elä pyyvväkkään muuvalle, jos et sylliin satu. On sillä ulukonaista olentoohii ja kun se pyhänähhii tiellä kirkolla kommeil synkeelyyssisessä risthammeessa, mellapohja huivissa ja korkeenkantasissa pattiinkengissä, niin näk, että kyllä se ukkosa elättee jaksaa. Juljaana se Kiljuvoo muutennii hoitaa.

Tässä muuvanna tämänkesäsenä satteispoutauamuna heräs Juljaana sikkeemmästä unesta ja piästyväsä jalottelemmaan lattialle kahtoo älämäytti nuin männessäsä sängyssä hikpiässä korsata könöttävvään Junnupetteriin eikä malttanna olla kuojuillessasa nykäsemätä kylykeen. Vuan ei ottanna ja ollu ottooksesakkaan Junnupetter. Ruapasta kyhnäytti vuan ja alako tuas ahertoo.

— Sennii sukkula, hymäht emäntä ja läks herättelemmään piijanpuolia työpuuhiin. Kato ruojoo, hään sitte iteksesä ihmettel, nythän onnii pouta. Kun ei oo pilivenriättänätä koko kommeella taivaalla; niin on pohjonennii puhas kun nuoltu! Ja aivan itsestäsä käv silte äkkiä valo piähän, että elähän mitä, jos nyt ois yrittöö kaatelemmaan naita ketoja! Ei sunkaasa se nyt ihan alavariinsa jaksa vettäsäkkään viruttoo, ja mää tiijä, niin jo tänäpäivänä suap suopohjaniityn laon oven suulle asti.

Ihan kun nuor tyttö hään kiäntyvä kiepsaht porstuvakammariin takas ja oikein emäntä-iänellä alako ökäästöö: