Monneenhan sitä erreykseen ja murrokseen myö majjuurin kans' yhyttiin. Kokkeiltiin konstija jos toestae, riijjan rietoomiija kun myöhii oltiin, koeteltiin suita suunnitella sen vieraan venskutnksen viissiin, voan ei piästy Hortta-herrasta sen sinnemmä kun ovesta sisään ja vielä vikkelämmin ulos.
Sammoen aekoen asu sitä Kumpusalon Ventelälahtee Juhannes Petter Kumpulainen. Sillä ol tapana talosa särpimeks soaliistoo kotrantasa kaehlikoesta matikkata ja muutae kalloo. Rysinesä ja mertonesa se pittii pienessä kalassa kotisa. Mut jo puulautu siihe yksille yritöksille muuvvan samoella järven liepeillä asustava pahasisunen ja kajekatteenen noapurinmies. Ja niin kun s'oon semmosten sisu, niin se aena salassa selän takana sitä kutvotustasa pit. Yöllä ja iltamyöhällä ilikeil, että kun Juhannes oamunuijjeessa män pyyvyksijäsä penkomaan, niin ee ens koahmasulla kässiisä soanukkaan. Milloin ol minnii sorttista peliä pietty: katiskat kohoteltu kanervikkoon, havvuukset hajoteltu, verkot viety viijjakkoon, ja rysät ryöhkyytetty rantapensaekkoon. Jo se vähä monest Juhannes roapas myrreissäsä korvasa kuvetta. Aluks tok sattu koerankujetta välpallaan, sitte ihan alavarriin. Mut minkä tek, kun ee soanna vehkeehin viskojoo parraassa kahussa kiin. Tiettiin ja taejettiin arvaella, että Pirskaesen Poavo s'oon, mut määppäs näkemätä nykäsemmään.
Äkämystyy sitä semmosesla hittaamppii henk' kun Juhannes. Voan ee kun hammasta purroo jutist' ja kärs koetteeks. Voan sitte kun sattu oekee lahnan liike-aeka, ja parraana kutukippeenä ol toas koapattu kompeet kalan vissimmältä vietinpäekalta — niin jo Juhannes julukas meelle muille huolesa. Myö vaevattiin varmaanniin puel puhekautta piätämmö, että mittee tehä, voan ee yhytetty sen seesauttavampoo selikettä, kun pantiin Juhannes sen Hortta-herran pakkeelle. Voan ties sen, mittee siitä sae — tiukan pyöräöksen takakätteen ja par' paenavoo ranstaakan repsausta selekääsä. Vaekka Juhannes ee ehättännä er' kernaast' käöntijäsä kertomaan, eekä myökään viihitty usuttauvva utelemmaan, niin soattiin kuitennii vähä vihiä, mitenkä män. Höölist ol' Hortta ottanna hoastateltavaksesa ja kättäe koahmassu. Voan kun Juhannes puulautu siitä rysäpelistä poasoomaan, niin ol' jo majjuer sen säksätyksesä soanna. Ol' alakanna Juhanneksen jutun välliin haokahhella, että »hvah, hvah» ja sitte alkanna tosmittoo ja niesnittöö »tuusan jeekulia», »vinska venska» ja »tum, tum, pum, pum». Juhanneksennii luonto alako noosta ja ol' alakanna hännii haokahhella sekkaan ja äristä ja murista mahtisa mukkaan. Par' pitkee pölystä puhtaampoo viiruva Juhanneksen nutun selässä ol koko koakatuksen jäläki. Ätreissäsä Juhannes poestu ja paeskas lähtiissäsä Rytkölän porstuvan pohjakammarin oven niin, että ikkunat laalo. Tuntu porstuvassae piästelevän semmossija siunauksija, joessa on ärriä ja ässiä äkkinäesestä vähä liijjannii paljo.
Myö meenaeltiin sen mertameeningin jo ens yritökseesä ehkäönneen, kun Juhannes nuin kuukauven kulottuva erräänä iltana juoksutti sanan, että piipahtoo heellä. Kahvija särpiissä sitte selitti koko miesroekalle, että nyt siitä rysäjutusta jo taetaa tolokku tulla. Ol' niät sen ens yrkäilysä selekään Juhannes ottanna ja lähtennä rovastin ryökkynöen rekkoorhommiin ruohtija oppijaksesa. Ja siellä ol viikkaovet vetvotellu ja ollu hörössä korvin, kun ryökkynät venskoosa viskel. Ja hyvä muistinen s' ol' Juhannes. Aena itseksesä ol iltasilla jokeltanna samoja »vinska taalaa» ja »kuketinmuklaa» kun ryökkynättii. Sitte kun alako kiel lauloo lipreemmin, otti ja läks. Lähtiissäsä ol soanna vielä ruustiinna ruohtija ossoovalta teeterskalta semmosen supliikin, jonka pänttäs piähäsä vettä vallaen. Että ol vaekka siknatyer tae muu komsarjus, niin selevä siitä nyt tul, tuumi Juhannes ja arvel, että s'oon just!
Meenattiin myö, että mittään se mukkaeloo, voan Juhannes julist jalottelevasa sen Hortan pakkeille ja puottavasa sen vanahan verkkovikkeen nyt ruotiks kun hyllyltä. Se voat' meetäe mukkaasa, sinne oven katveeseen kuuntelemmaan. Meetä ensin meenuutti männä semmoseen suven pessään, voan kun Juhannes sitte kuuvennet kahvikupit juotua toe uuvven pannun jn tarjos kolome kovvoo karhukuppija mieheen ja joka kupin välliin kaksi kuivoo »mellammoolija» — niin kun se sano — niin jo yrkäöttiin yhteen matkaan. Majjuurin portilla Juhannes vielä ruuvvas kulukkukojettasa ja niin sitä siinä hämärässä puikahettiin porstuvaan.
Juhannes koppautti ensistään oven kamanaan kämmeneiläsä kolomest ja rykäs. Se kuuluu olovan herrossa semmonen sortti visintieruussa. Majjuur tuntu siellä tuolillasa keäntyvän ja ärjäs, että »tirsk in!» Juhannes sillon soapast sissään, mut jätti oven meetä varten siistisi ravolleen.
Minä, joka seeson seeninpänä, näin ja kuulin väläkeesti kaekki. Se Juhannes porskuttel kesk'lattijalle, pokkas ja siist hivukset silimiltäsä ja roapas vasemmuksellasa takakätteen matot kokkoon lattijalla ja par kertoo ryvästyvvään naolas silimäsä majjuuriin ja vähä kommeella iänellä selitti seoroovan supliikin:
»Hers Majjuer! Johan Petter Kompalain, Kompasalo, salo Ventelaks! Huukkus puukkus, ets yks pahanteko… Pool piivel Pirskalain huseeraa mun mertsojen kans… Ryssä me ryy… merta me mee…! Skats skanervikkoon, svits viijjakkoon — mits' piruva minä siellä tien…!»
Minusta se kuulu niin saakelin sattuvalta ja muista kaet kans. Juhannes ol siks juhlatällissäe, että puottel kun pahinnii pappi — ja sylykäs sihhaotti aena soppeuvilla kohilla.
Hortta-herra kuul alun kun aenae immeenen, tärkeen näkösenä ja kun ymmärtäen. Mut sitte sen noama muuttu, käv ihan keärmeen nahan kirjavaks ja alako sitte tuhkia kun tuohtunut mulli, änkötti ja äkötti jottae ja — sitte se alako semmonen metel, että miesmuistiin ee kuultu kummempoo. Se polk' jalakoo, hyppi tasakäpälässä, tako nyrkkijäsä pöötään ja pelemus kun hullu. Alako sanattii sujuva ja tul kun pikkukivinä sennii seehtemät »jeekunantrastit», »vaanit» ja »jeevelit» ja jo sattu suomeksi yks »pirskele». Äkkiä sieppas se läkkihormin ja lähätti sen Juhanneksen paejan rintamukseen, sitte tul yhtä tulisest linjaarit, saksit, avviissit, allakat, pännähollar ja viimen majjuer ite —!