On vähä onneeta kuvvaella sitä männöö, mikä majjuerin porstuvassa sitte tul. En tiijä majjuerko mukiloe meetä vae myökö toenen toesijammo. Mikä piäs pihalle jalon, mikä polovin tae käsin. Yhessä rysyssä sitä koetettiin kukkii kokkoella konkkijammo ja kummalta tuntu, että kukkii roajasa siitä mylläkästä läös. Vaekka jäehän sinne hattuja, kalavokkaeta ja nappija ja miltä nyrjäht' niskoo, millee ol otassa arpee ja jos jottae. Munnii kitan ol kuivana kiljumisesta.
Kun myö oejjottiin sitte huohottaen ja jälelle vilikuin Rytkölän pihhaan, tul talon sikjojoukko kuistilla vastaan mänössä muka majjuerin pihhaan kahtomaan sijan lahtuuta. Huuto ja hönkyminen ne ol kintuille kiäntännä. Perräöty ne kun kuul sitte, mikä ol meena.
Mut majjuer hoastatti Juhanneksen syyskäräjiin kunnianlookkuusta ja manas meejjät vieräaksmiehiks. Ol muka Juhannes julenna tulla hänen suomenkielesä taitoo ivvoomaan ja vielä völjännä koko miesroekan sitä pilanpittoosa oven takkoo tirskumaan. Ja niin sano laotamies, että sakko siitä sutkahtaa rapsahtaen.
Tok' ee kuitenkaan keritty mihinkään laktuppaan lähtee, semmosta kun ee taenna ollakkaan lähempänä Helsinkijä. Se niät majjuer otti ja saerast ja kuel, kuten kertovat kylällä, liikaan kiukkuun.
Eehän sitä arvanna, että se ruotin reestuu niin nokkoo lyhentäen loppu. Voan ee näy olovan oovvosta sen taejan taetajaks, ee aenae, että niinkun laktuvassa kelepoovaks' ast. Vaekka jo minä vähä oon vihjaellu, että soattoohan se syy olla vähä niissäe tihheeseen tipratuissa Juhanneksen »mellammoolissae».
Semmosta s' ol se sen aejjan asjanaju ja venskan viskely.
MAKKARAJUTTU
Ol somimpija sunnuntakoamuja hikisinnä heenaekana. Justiisa se juhlallinen viisarinviittaus, jollonkana kuumuuttasa höörynä hlkkoovan Hepomäen harteilla kyyhöttävän kellostapulkyhhäöksen lohkolaeta malamit mojjaottivat ens huutosa Herran huoneeseen.
Viijjen kuuvven avosliikkasessa lätystelevän vaem'immeesen ja parin kolmen körttiläesen jälessä jalotteli koht kirkkoo kirkherra Kelekreen. Hikpiässä moantien irt' olovoo pölyä pelmottel ja nästyykilläsä noamoosa niist. Mut muuten ol myrteellä miellä, — ee oes lystännä lähtee tämmösellä tul'ilimalla pönttöösä parille kymmenelle varaen jalakkeella olleelle sielun ruokoo ravitemmaan. Muutennii ellottel, kun ei kuumuuvelta ollu kyennä niin jumalan jyvvee ikeniisä ottamaan. Nii ett' oes soanna olla koko soaruunpuuhan pito Kelekreenistä vähä kylymempiin ilimoen.
Heeskalan kohallakkaan ee Kelekreen kehanna sankasilimijäsä kohhaottee, vuan sivute puhku. Ja jo ol kerinnä pölypilivessä vissiinnii viis' kymmentä jalan ottoo, kun kuul' takkoosa jottae hihkumista. Luppasemisesa lopettaen Kelekreen kiännäht' katastammaan jälillesä.