— Tunnenpa jokseenkin hyvin tuon Ulfvenklou'n sekä kaikki hänen juonensa, — lausui kuningas, joka ivallisella silmäyksellä katseli sitä hämmästystä, jonka hänen sanansa vaikuttivat Södermanlannin herttuassa. — Sinulla voi kentiesi hänen ennustuksissansa ja haaveiluissansa olla jotakin mieluista; mutta foi de gentilhomme, jopa sanotaan sinun siinä kohdassa toimittavan sangen naurettavaa osaa, — osaa, joka loukkaa minua kuninkaana ja huolettaa minua veljenä.
Kaarlo-herttua heitti nopean silmäyksen kuninkaasen, silmäyksen, joka koetti tutkia, kuinka paljo kuninkaalla voisi olla tiedossa näitä Ulfvenklou'n ennustuksia, mutta hänen silmäyksenpä luikui arasti ohitse, kohdatessansa ainoastaan Kustaa-kuninkaan läpitunkevat ja kirkkaat silmät ja tuon milt'ei ylenkatsetta osoittavan virnistyksen hänen huulillansa.
— Sinun täytyy karkoittaa tuo seikkailija luotasi, — jatkoi Kustaa-kuningas lempeällä innolla, joka ei sallinut yhtään vastustelemista, — ja että hän sitte tulee pois maasta, siitä minä kyllä tulen huolta pitämään. Niin kauan kuin häntä pidetään sinun suosikkinasi en tahdo ryhtyä asiaan; sellaista menettelyä voisivat käsittää väärin… minua koetetaan kyllä ilman sitäkin lahmata. Vetoaan siis sinuun avosydämisesti siinä toivossa, että sinä huomaisit, mitä laatua tuo Ulfvenklou oikeastansa on.
— Tähän asti olen huomannut hänen olevan sangen merkillisen miehen, — vastasi herttua, ottaen vakavan ryhdin, — ja minä olon nähnyt hänen tekevän sangen kummallisia temppuja ja seikkoja, jotka, sen tunnustan julkisesti, ovat vaikuttaneet minussa todellista ihmettelyä ja kummastusta, voimattani siltä käsittää toimittaneeni tuota naurettavaa osaa, josta mainitsit. Etpä ole itsekään halveksinut…
— Minä itse, — kertoi kuningas, vilkkaasti keskeyttäen, — olen nähnyt näiden herrain salatieteilijäin temppuja sekä kuullellut heidän ennustuksiansa, se on totta; mutta mitä minä silloin olen ajatellut, ja mistä syystä se on tapahtunut… niin, yhdentekevä, — keskeytti hän vähän ajan kuluttua, — minä pidän näitä herroja enemmän salaisina kapinoitsijoina kuin salaisten tietojen omistajina, asiamiehinä, jotka sanovat meille, hallitsijoille, kentiesi terveellisiä totuuksia… jonkinlaisina rahvaan tribuneina, jotka ainoastansa tällä tiellä rohkenevat valtaistuimen ääressä ilmaista ajatuksiansa. — Kuninkaan tulee mikäli mahdollista tietää kaikki, ja tässäkin kohtaa olen kokenut tunkea hämäryyden läpi. Mitä siis on ladeltu omalla suostumuksellani, sitä olen suvainnut, mutta jos joku heistä omalla luvallansa tuo kuuluviin varoituksia sekä neuvoja, pidän sen loukkauksena, ja Ulfvenklou on rohjennut lähettää minulle kirjoituksen, jossa hän varoittaa minua Maaliskuulta ja etenkin, että minun tulee olla varoillani punaisiin puetuilta henkilöiltä. (41)
Kustaa-kuningas vaikeni. Tämä kirje oli nähtävästi tehnyt tukalan vaikutuksen hänen vilkkaasen mieleensä, vaikutuksen, jonka uudistatamista hän tahtoi välttää ja sai häntä haluamaan sen alkuunpanijan kartoittamista. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua jatkoi kuningas:
— Nyt tiedät, miksi toivon sinun lakkaavasi seurustelemasta Ulfvenklou'n kanssa; hän on seikkailija… minä pyydän sinua pitämään häntä sellaisena. Mitä hän sinun kauttasi toivoo saavuttavansa, en tiedä, mutta olenpa aivan vakuutettu hänen vieneen sinulta kauniit rahat ja että sinä, jos tahdot pitää silmäsi auki, jos tahdot pitää häntä sinä, jona hän on pidettävä, piankin tulet huomaamaan sanojani totuuden.
Kustaa-kuningas tarttui veljellisellä suosiolla herttuan käsivarteen. Tuolla sujuvalla puhetaidolla, jonka luonto hänelle niin auliisti oli lahjoittanut, lasketteli hän pian leikkiä päivän tapahtumista, etenkin niistä, jotka koskivat omaa hovi piiriä, ja lähestyi täten erästä nelisnurkkaista, kuninkaallisen huvilan toisella sivustalla olevaa nurmikkoa, jossa joukko herroja ja naisia olivat "leskisillä" tahi muuten katselivat noita kansallisia leikkejä, jotka kuuluivat tämän päiväiseen ohjelmaan.
— Naiset ovat vastaanväittämättä kepeät jaloiltansa, — lausui Kustaa-kuningas. — Minusta on mieluista nähdä valkoisten hameiden liehuvan nurmikolla… kreivitär Höpken muistuttaa metsäkauriista.
Kaarlo-herttuan silmät kääntyivät noihin leikitteleviin henkilöihin.