Tuota kohteliaisuutta ja hienoa aistia, joka oli Kustaa-kuninkaassa synnynnäistä, osoitti hän kaikille näille maanpakolaisille. Hänen neronsa ei koskaan väsynyt uusien suunnitelmien tekemisessä, joista toinen oli usein toistansa kummallisempi, ja jota arveluttavimpia kuninkaan esittelemät hankkeet olivat, sitä enemmän ne viehättivät hänen mielikuvitelmaansa.
Saatuaan lentoviestin kautta tietää ranskalaisen kuninkaallisen perheen paosta meni Kustaa-kuningas jalkasin heitä vastaanottamaan ja laski kello kädessä, millä minuutilla he tulisivat saapumaan.
Mutta turha oli tämä hänen odotuksensa; mitä synkimmät aavistukset heräsivät hänen mielessänsä, ja pian sai hän tiedon, että kuninkaallisten pako oli tullut ilmi, ja että he, kiinniotettuina Varenissa, vangittuina tuotiin takaisin Paris'iin.
Kustaa-kuninkaan tekemät suunnitelmat eivät enään kelvanneet, uusia täytyi keksiä, ja sangen tärkeä kysymys oli myöskin: kuka tulisi koko tuon Ranskaa vastaan ryntäävän, yhdistetyn sotajoukon johtajaksi?
Katharina-keisarinna oli sanonut haluavansa täksi Ruotsin kuningasta. Tähän imartelevaan ehdotukseen, joka niin suuresti miellytti Kustaa III:nen turhamielisyyttä ja kunnianhimoa tuli kuitenkin toisten suurien hovien ynnä ranskalaisten ruhtinoiden lausua myöntymyksensä. Tämän johdosta lähetti kuningas kreivi Fersen'in Vien'iin ja paroni Tauben Coblenz'iin, antaen näille toimeksi vaikuttaa hänen eduksensa, jonka tehtyä hän itse viipymättä palasi kotia.
Tulisiko kuningas taaskin pian lähtemään Ruotsista esiintyäksensä
Ranskassa? Tämä kysymys antoi paljo ajatuksen aihetta sekä Kustaa
III:lle että yleisölle.
Vienissä ja Coblenz'issa olivat asiat kuitenkin menestyneet huononpuoleisesti; mutta Fersen sai uuden käskyn kiihoittamaan kuningasta tehokkaasen toimintaan, ja Venäjän puolelta riippui asia miltei yksinomaan siitä, ryhtyisikö kuningas itse välittömästi näihin meteleihin; mutta Katharina kieltäytyi kumminkin tänä vuonna ottamasta osaa minkäänmoiseen toimintaan.
Erilaisia tapahtumia sattui nyt joka päivä, jotka vaikuttivat, että Berlinissä, Vienissä ja Parisissa toivottiin vallankumouksen pysähtyvän Ludvig-kuninkaan hyväksymällä uuden hallitusmuodon, ja yleisen turvallisuuden jälleen palajavan jonka johdosta pakolaisia ja vieraita valtoja ahkeraan kehotettiin lakkaamaan aseilla varusteleimisesta.
— Nämät ovat liian varhaita toiveita, Kaarlo-hyväni, — lausui kuningas eräänä päivänä Södermanlannin herttualle, heidän kävellessänsä Hagan syksyn kellastumassa puistossa. — Minä puolestani olen tarkoin oppinut tuntemaan Ranskan olosuhteita. Vallankumouksen myrskyt meuruavat siellä vieläkin, eivätkä tule niin pian lakkaamaankaan. Jos kuninkaan veljet ja pakolaiset nyt palajavat isänmaansa rajojen sisäpuolelle, ovat he hukassa, samoinkuin jo pidän Ludvig-kuninkaan ja Maria Antoinetten olevan. Katharina on samaa mielipidettä kuin minäkin, ja onpa verratoin lyhytnäköisyys luulla järjestyksen Ranskassa ilman mitäkään palajavan. Minä jatkan siis rykmenttien varustamista kaikella, mitä sotaretkellä tarvitaan. Niin, minulla on tuhannenkin hanketta mielessäni, ja yhä veisaan minä vaan tuota vanhaa virttä: jos minulla vaan olisi rahoja, kylläksi rahoja!
— Olenpa siinä tapauksessa milloin tahansa valmis laulamaan samaa teidän majesteettinne kanssa — keskeytti herttua hymyillen.