— Lukekaa minulle nyt rukous: "Oi! Jumalan karitsa."
Piispa, luettuaan tämän rukouksen, meni pois, jolloin Armfelt lähestyi vuodetta ja, kumartuen kuninkaan yli, kysyi:
— Suvaitseeko teidän majesteettinne kuningattaren ja muun perheenne tulevan huoneesen?
— Ei… ei vielä!… minua niin nukuttaa… ja minä haluaisin hetkeksi lepoa…—
Kuolevan korisevaan henkimiseen yhtyi hänen ympärillänsä olevien ankarat, epätoivoiset nyyhkimiset.
— Schröderheim, — kuiskasi nyt kuningas milt'ei kuulumattomalla äänellä.
Koriseminen taukosi sitte äkkiä hänen rinnassansa, ja tyyni levollisuus ilmautui hänen marmorinkalpeille kasvoillensa.
Kustaa III:tta ei ollut enään.
NELJÄSKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.
— Kustaa-kuningasta ei enään ole, hän on kuollut, kuollut! — lausui paroni Armfelt, puristaen kovasti neiti Rudenschöld'in kättä.