— Sinä pelkäät siis?…
— Kaikkea! Minkä valtaan johtavan tien hyvänsä tulee Reuterholm pitämään luvallisena. Hänen mahtavuutensa olisi mennyttä, jos Kustaa Aadolf todellakin olisi kuningas.
— Noh, niin, odota siis sitä aikaa!
— Lyhytnäköinen lemmittyseni!… Sitä päivää eivät he koskaan salli
Kustaa Aadolfin näkevän; muistahan hänen isänsä kohtalon!…
— Kauhea ajatus!
— Tämän onnettomuuden estäminen on nyt ainoa tarkoitukseni, ja sentähden ei olisi hullumpaa, jos Reuterholmin hämmästykseksi pantaisi toimeen valtiokepponen Kustaa Aadolf'in eduksi. Hänet täytyy julistaa täysi-ikäiseksi varhemmin kuin hänen suuri isänsä määräsikään. Minun aikomukseni on tosin ristiriidassa testamentin määräykseen nähden, mutta kuninkaan etu vaatii juuri sen rikkomista. Niin, Kustaa-kuninkaan testamentti! Kuinka täytti hallitsija hänen viimeisen tahtonsa, tämän lisäyksen, jonka kuninkaan eteenpäin näkevä äly piti tarpeellisena ja joka hänen poikansa alaikäisyyden ajalla olisi rajoittanut herttuan valtaa ja suojellut tuota lasta? Ei, minä tahdon päästä pois tästä maasta, joka on täynänsä riitoja ja konnantöitä!
— Sinä tahdot lähteä pois ja puhut kuitenkin Kustaa Aadolfin suojelemisesta!
— Täällä ei ole oikea paikka aikeideni toteuttamiseen… näetkö, minun aikeideni toimeenpanemiseen täytyy muiden valtain… mutta kaikki tuo ei ole minulla vielä selvillä, ja siis et sinäkään voi käsittää…
— Yhden asian minä kuitenkin selvästi käsitän: sinä matkustat pois! Ah, tämä tieto synnyttää minussa sanomatointa tuskaa, joka voi vaihtua äärettömäksi iloksikin: saanko sinua seurata?
— Lemmittyni, suloista olisi saada aina olla sinun läheisyydessäsi; mutta sinun tänne jäämisesi on välttämätöintä!