— Älkäämme siitä puhukokaan! Tuollaisista turhuuksista luopuminen on vähäpätöinen asia, jos minä niiden avulla voin pyyhkiä pois nämät kimaltelevat kyyneleet. — Ja yhä hymyillen pyyhki Magdalena nenäliinallaan äitinsä silmiä ja poskia. — Kas niin, ei sanaakaan enään! Kuinka olenkaan onnellinen, kun nyt voin huojentaa äitini huolia! Ja Pentti tulee kyllä järkevämmäksi… tulee oppimaan säästäväiseksi. Pentti-parka, minä tunnen hänet ja olon vakuutettu teidän pulanne, äitini, käyneen raskaasti hänen mieleensä.
— Hyvä Maalin-tyttäreni! — Ja hymyillen äidillisestä rakkaudesta silmäili kreivitär Rudenschöld tytärtänsä, joka iloisella mielellä nyt läksi kotia päin, arvostellen ajatuksissaan omaamiansa sormuksia, otsaripoja, kaula- ja rannerenkaita. Astuen mitä hilpeimmällä ja tyytyväisimmällä mielialalla asuntoonsa, huomasi hän siellä paroni Armfelt'in joka jo ovella tuli hänen vastaansa. Nähtyänsä Armfelt'in alakuloiset ja synkät kasvot, muuttui hänen ilonsa kuitenkin heti ankaraksi tuskaksi.
— Mitä on tapahtunut? — kysyi hän.
— Minä matkustan pois, Malla, matkustan pian, ja olen nyt tullut tänne sanomaan sinulle jäähyväiset!
— Sinä olet niin hätäinen… Varmaankin on jotakin tapahtunut…
— Ainoastaan, mitä joka päivä tapahtuu; mutta siinä on kylläksi! Ei, tätä asiain uutta menoa en voi katsella! Kustaa-kuninkaan viholliset ovat nyt hallituksessa… Reuterholmin kaltainen on nyt vallitsemassa, ja vallan pikarin, josta hän on juonut, tulee hän kait haluamaan tyhjentää, jos ei…
— Mitä?
— Jos ei häneltä temmata pois maljaa…
— Ja senkö tahdot sinä tehdä?
— Jos meidän nuoren kuninkaamme menestys sen vaatii.