— Minä olin läsnä, keskeytti paroni, ja kuulin kuninkaan käskevän osoittamaan pois kreivitärtä…
— Mutta minun mielestäni olisi hänen tanssiaisissa, johon kukin ostaa pääsylippunsa, pitänyt näyttää, ikäänkuin ei hän laisinkaan oli huomannutkaan kreivittären läsnäoloa, lausui Karolina, sitoessansa vaaleanpunaista nauhaa pienen valkoisen villakoiran kaulaan, joka makasi hänen polvellansa.
— Siltä voi näyttää. Mutta huolimatta kreivi Schefferin esityksistä oli kuningas sittekin taipumatoin, ja itävaltalainen hovi on nyt käskenyt ministerinsä lähtemään Tukholmasta.
Paroni veti, lausuessansa näitä sanoja taskustaan ison kultakellon ja, katsellen sen jalokivistä hohtavia viisareja, lisäsi hän: — Jumalani, aika rientää aina täällä ollessani kuni siivillä!
— Meitä ihastuttaa kuullessamme sitä, vastasi Karolina hymyillen.
— Rohkenenko siis sanoa: me näemme jälleen toisemme?
— Rohkenette, vastasi kreivitär, joka armollisesti ojensi hänelle kätensä suudeltavaksi.
— Minulla on kunnia sulkeutua teidän suosioonne, kunnioitettavat naiset: me näemme jälleen toisemme!
Paroni Ehrenkrona kumarsi sievistellyllä veikeydellä, tuo heikko puna, joka silloin leimahti Karolinan poskille, loi hänen nuorille, vaikka tavallisesti kalpeille ja vakaville kasvoillensa suloisen ihanuuden ja mitä viehättävämmän hämillä olemisen näyn, joka melkoisesti lisääntyi, kun paroni, antaen silmäyksensä viipyä hänessä, meni pois.
Paroni Ehrenkrona saapui Drottningholm'iin samassa silmänräpäyksessä, kun Itävallan lähettiläs, paroni Kageneck lähettiläs-sihteerinsä seurassa lähestyi linnan-portaita, joita myöten kuninkaan hovimarsalkka nyt astui ales ja jäi, tehtyään syvän kumarruksen, seisomaan niiden kolmannelle portaalle.