— Niin, ainoa, joka kunnioitti minua vähälläkään surulla tässä suuressa hyvästijätössä, oli hänen kuninkaallinen korkeutensa, joka itki!

Nyt kääntyi kreivi Kageneck hymyillen pois, astuen vitkallisesti häntä vartoavaan purteen.

Kuten hovimiehen tuleekin, riensi nyt Ehrenkrona kuninkaan luokse, ollen vaiti ministerin pilasanoista ja ilmoittaen hänen hymyilynsä sekä poislähtönsä. Myöhempään päivällä sai hän lupauksen, että Magdalena Rudenschöldiä muistettaisiin soveliaassa tilaisuudessa hovineidin toimella sekä että hänet esitettäisiin kuningasparille tulevana sunnuntaina tapahtuvissa juhlamenoissa.

TOINEN LUKU.

— Olenko sovelias tällaisena? Kysyi Magdalena, kohottaen toisella kädellään keveätä, valkoista juhlapukuansa, joka verhosi hänen heiveröistä vartaloansa, ja katsellen pieniä jalkojansa, joiden viehättävä muodostus kokonaan tuli näkyviin hänen ahtaista silkkisukistaan ja atlaskankaisista kengistänsä, — Näin tulen minä kumartamaan, vai pitäisikö sen tapahtua vieläkin syvempään? — Ja tuo nuori tyttö toki peilin edessä muutamia viehättäviä eljeitä, kumartuen syvään alas laattiaan päin. — Niin, jospa sinä, Karolina olisit mukana!

— Näillä ajettuneilla poskipäillä näyttäsin minä todellakin kauniilta! vastasi tämä nauraen.

— Se on ikävää! Jos sinä olisit ollut minun läheisyydessäni, olisin silloin tällöin voinut saada viittauksen siitä, mitä on tehtävä, mitä ei. Mutta saman tekevä, sinä tulet olemaan tyytyväinen minuun näkemään, ett'en ole sellainen lapsi, joksi minua luulet! Mikä kuume minulla on mikä sydämen tykytys?

Hän painoi käsiään rintahansa vilkasi peiliin. Viehättävämpää kuvaa ei tuo kirkas lasi voinut heijastaa. Huikaisevan valkoinen hipiä, loistavat lempeät, siniset silmät, kultaiset hiukset, jotka höyhenenkevyisinä kutrina liehuivat hänen päälaellansa, valuen ales hänen lumivalkoisille olkapäillensä, hymyilevien purppurahuulien välissä helmien kirkas kiille — sellainen oli kuva! Voiko Magdalena muuta kuin riemuita hymyillä?

— Nyt vielä hiukkanen tukkajauhoa, niin olen valmis! Ja hän kietoi vaipan ympärillensä sekä antoi päänsä sisärensä käsiteltäväksi, joka auliisti teki viimeiset parannukset Magdalenan vaatetuksessa.

— Niin tyttöseni, nyt saat kelvata! lausui kreivitär Rudenschöld, luoden tarkastelevan silmäyksen tyttärensä somaan pukuun. — Joudu, vaunut ovat aikoja olleet portaiden edessä!