Magdalenan olkapäille kiedottiin nyt kevyt päällysvaate, ja hän seurasi äitiänsä vaunuihin. Hänen astuntansa muistutti hiukan säikähtyneestä metsäkauriista. Miten tulisi hän käyttäymään tässä hovissa, jossa vallitsi ankarat ranskalaiset hovitavat? Mutta hän hymyili taaskin pian hemmoitellun lapsen huolettomuudella. Mistäpä hän oikeastansa levotoin olisikaan?
Vähän tämän jälkeen alkoi hän puhua äidillensä siitä, mikä nyt enin oli hänen sydämellänsä, vakuutti lopulta, että hän puolestansa olisi valmis milloin tahansa suutelemaan kädelle ketä tahansa.
— Karta varomattomia lauseita Maalin! varoitti häntä kreivitär, jonka silmät äidin ylpeydellä kääntyi tähän hänen nuorimpaan ja rakkaimpaan lapseensa; ja loppumatkalla piti hän pienen, hyvää tarkoittavan esitelmän hyvästä käytöksestä ja hienosta sivistyksestä.
Kuinka ihana sunnuntai! Aurinko paistoi, ja mehiläisiä sekä perhosia leijaili niityn kukkasilla! Magdalena ei tulisi milloinkaan unohtamaan tätä päivää ihmeellisine, viehättävine levottomuuksineen.
Vaunut pysähtyivät. Äitinsä rinnalla kulki hän käytävien kalterein ja etehisten läpi. Mitä loistavia pukuja, mikä tungos! Läsnäolijat järjestivät itsensä, niin hyvin kuin voivat, jokseenkin arvonsa mukaan kahteen pitkään riviin. Magdalena tunsi itsensä aivan levolliseksi ollen puolittain piilossa äitinsä takana. Nyt alkoi esittely ja kuninkalliset henkilöt astuskelivat pysähtyen siellä täällä, hymyilivät, kumartelivat ja juttelivat. Äkkiä huomasi Magdalena seisovansa majesteetein edessä; hän kumartui syvään samalla kuin hänen korvansa hiljaa soivat ja hänen silmänsä huikenivat, ja kun hän taas kykeni käsittämään, mitä oli tapahtumassa, piti äitinsä häntä kädestä, lausuen:
— Hän on vielä niin nuori, milt'ei lapsi — teidän majesteettinne!
Magdalena näki kuninkaan suuret, vilkkaat silmät luodun häneen, samalla kun hymyily ilmautui kuninkaan huulille.
— Nuoruus ei ole mikään vika, kreivitär! lausui hän ja oli samassa kuningattaren kanssa jo hyvän matkan päässä heistä, ennenkuin Magdalena oikein voi käsittää sen vaikean hetken olevan onnellisesti ohitse ja itsensä tulleen esitellyksi heidän majesteeteillensa.
Nyt esittelymenojen loputtua alkoi jumalanpalvelus. Kirkossakin noudatettiin mitä ankarimpaa säätyeroitusta rientäessä valitsemaan istumasijoja. Kreivitär Rudenschöld asettautui istumaan valtioneuvosten rouvain penkkiin, ja Magdalena meni ujona hovineitojen luokse, mutta koska nämät pitivät itseänsä ylhäisempänä tuota tällä hetkellä tykkänään hämillänsä olevaa kaunotarta, osoittivat he hänet pois joukostansa. Silmät luotuna alespäin ja vitkallisilla askelilla meni hän erääsen syrjässä olevaan penkkiin, jossa hän vavisten istahtui erään vanhan kenraalin viereen. Hänen kultaisien olkatöyhtöjensä ja tupsujensa takaa silmäili nyt nuori tyttö ympärillensä. Aivan hänen lähellänsä seisoi pitseillä reunustettuihin silkkinuttuihin puettuja hoviherroja, jotka syvään kumartelivat muutamille kasvoiltaan maalatuille naisille, joilla oli mustia tekopilkkuja olkapäissään ja poskillansa. Synnin tunnustusta luettaessa viuhtoivat naiset viuhkoillansa, tahi avasivat hajuvesi-pulloja ja sienikoteloita ja näyttivät niin tyyneltä ja välinpitämättömiltä, ikäänkuin olisivat he luulleet maailman synnit olevan kaukana itsestänsä. Eräässä penkissä aivan Magdalenan lähellä istui eräs kamariherra, joka saarnan aikana usein katseli häntä silmälasien avulla, ja hän kuuli tämän lausuvan naapurillensa: "Kuka tuo tyttö on, joka istuu tuolla kenrali Horn'in vieressä ilmeisenä näytelmäesineenä Jumalan seurakunnan edessä?"
— Minä tiedän ainoastansa: mitä näen: viehättävän ruusunupun, hennon kukan varhaisimmassa loistossaan, vastasi eräs nuori hovipalvelija, heittäen veitikkamaisen silmäyksen tyttöön, joka seuraten toisten naisten esimerkkiä, levitti viuhkansa, jonka taakse hän piiloitti punastuvat kasvonsa.