Kirkosta mennessään pysähtyi kreivinna Rudenschöld ja esitti Magdalenan muutamille ylenpalttisesti koristetuille naisille, jotka puhuessansa salavinkaan silmäilivät toistensa pukuja.
— Jumalani, johan te olette täysikasvuinen nainen, lausui kreivitär Vrede lyöden leikillänsä Magdalenaa viuhkallaan käsivarrelle. — Sepä oli ihana saarna! Sitte aljettiin puhua muista asioista, tehtiin monenmoisia suunnitelmia tulevan viikon huvituksien varalta, kerrottiin nykyään vietetyistä pelikokouksista ja huviretkistä, jonka jälkeen vihdoin aljettiin pakinoida kilpataistelusta, jonka kuningas aikoi panna toimeen.
Sykkivin sydämin kuulteli Magdalena. Huveja ja taaskin huveja — ja nyt oli hän itsekin näiden viehätysten ja tarumaisten juhlain pyörteiden keskellä, joita tässä hovissa niin runsaasti vietettiin, ja kun vihdoin otettiin puheeksi päivällisen syöminen kreivitär Vreden yksityisessä huoneessa, seurasi tuo nuori tyttö mukana, ollen ikäänkuin unessa ja milt'ei kajoamattakaan niihin ruokiin, joita hänelle tarjottiin, tullen ainoastansa tarkkaavaiseksi, kun kreivitär kysyi hänen äidiltänsä, josko tämä aikoi jäädä operanäytelmää katsomaan.
— Kaiketi minä jään, vastasi tämä, samassa kun Magdalenan rukoilevat silmäykset olivat tähdätyt häneen päin.
Ja nyt oli hetki käsissä, jolloin operanäytelmän piti alkaman. Loosit täyttyivät. Mihin vaan heitti silmänsä, säteili valoa, loisti hohtokiviä, ja ruusunpunaisilla huulilla ilmaantui viehättäviä hymyilyjä. Kauniita naisia imarteli kokonainen laveri hoviherroja, joilla oli tukkajauholla riputettuja kiharoita otsallansa; leikillisiä komppasanoja vaihdeltin ja miellyttävillä eljeillä kuiskailivat silkkiin puetut herrat lemmen suloisuudesta ja tunteidensa ikuisesta kestäväisyydestä, joita kuiskeita heidän sydänkäpynsä kuultelivat, joko heittäen viehättäviä silmäyksiä tahi jaellen viuhkoillansa pieniä rangaistuksia.
Hiljaista hälinää kuului silloin läpi koko salin, mutta vaikeni heti. Kuningas astui sisään — tämä kuningas, joka ei ainoastansa ollut ensimäinen arvoltansa, vaan myöskin ololtansa ja käytökseltänsä. Missä hän vaan esiintyi oli hän empimättä ovelin sekä viehättävin seuramies ja seisoi siinä nyt lempeästi hymyillen tuolle ylhäiselle seuralle, joka oli hänen ympärillänsä, ja hän näytti Magdalenasta milt'ei puoli jumalalta, jonka ympärillä "laulu heräsi," samalla kun hurmaavat huvitukset näyttivät kasvavan hänen askeleidensa jäljistä.
Eräs Kraus'in sepittämä sävellys kaikui salissa. Soitanto kuului ikäänkuin laulu metsässä kevät-aamuna, ja kuningas taputteli käsiänsä juhlapukuisille laulajille ja laulajattarille. Mikä vilkkaus, mikä tuli siinä silmäyksessä, jolla hän tarkasteli näyttelijöiden liikkeitä! Ainoastansa näyttämöön oli hänen huomionsa kiinnitettynä, ja ylhäisimmästä alhaisimpaan näyttiin tässä salissa yksimielisellä tarkkaavaisuudella oltavan yhtä mieltä kuninkaan kanssa; liehakoiminen ja kuiskaukset olivat tauonneet.
Magdalena istui äitinsä lähellä. Hän kuulteli soitantoa ja laulun ihmeellisiä säveliä. Tuon nuoren tytön mielikuvitelma oli vilkkaasti juoksevan puron kaltainen, milloin muistellen mennettä, hiljaista elämäänsä lapsikamarissa ja noita vaikeita läksyjänsä, jotka kaikeksi onneksi nyt ainiaaksi olivat ohimenneet, milloin taaskin rientäen eteenpäin ajassa, jolloin hän halusi olla kauniin kauniimpienkin joukossa, se, jonka puoleen kaikkein näiden hoviherrain ihastus kääntyisi. Suloinen hymy ilmausi hänen lapsellisilla, pyöreillä kasvoillansa, samassa kun hänen silmäyksensä lensi ympäri salin. Tämä päivä, jota hän niin paljo oli ajatellut, niin paljon ikävöinyt, tämä päivä oli nyt hänelle ihana, iloinen, autuaallinen todellisuus. Ja olihan hän itsekin ikäänkuin perhonen niityllä, liehuen huvitusten päiväpaisteessa, leijaillen sinne tänne, nauttien kyllälti suloisia, tuoksuja ja juoden riemujen taivaallista kastetta!
Mutta miksi laulu hänen ympärillänsä vaikeni? Ah, esirippu vajosi, operanäytelmä oli loppunut!
Mahtavuudella, joka sopi hänen arvollensa, nousi kreivitär Rudenschöld istuimeltansa ja kääntyi Magdalenan puoleen, joka hehkuvin poskin kietoi harsopukunsa kiinnemmäksi yllensä, seuraten vitkallisesti äitiänsä, joka lausui: