— Meitä on käsketty illalliselle kuningattaren pöytään!
— Pyydän tuhat kertaa anteeksi, arvoisat naiset! lausui nyt kuningattaren hovimarsalkka estäen Magdalenaa menemästä eteenpäin. Nuori tyttö pysähtyi aivan hämillänsä, kuunnellen aivan uutta, hovitapoja koskevaa kysymystä: Oliko hän arvollinen syömään iltaista kuningattaren seurassa?
Magdalena punastui ja vaaleni. Joko nyt kaikki oli lopussa? Eikö hän tulisi pääsemäänkään hoviin? Tuskissansa koki hän lukea äitinsä silmistä, tämän äidin, joka tyynenä ja olematta kuulevinansakaan, mistä puhe oli, iloisesti jutteli muutamain vanhempien naisten kanssa, varmalla vakuutuksella siitä, minkälainen se vastaus tulisi olemaan, jonka nyt virkaatekevä kamaripalvelija oli hänelle tuomaisillansa.
Aivan nykyisin oli kahden illalliselle käsketyn neidin täytynyt lähteä pois illallisetta, kertoi hän, koska näiden isä ei ollut kreivi; kuitenkin koska nyt vanha kreivi Kaarlo Rudenschöld oli sekä kreivi että valtioministeri, pidettiin hänen tyttärensä arvollisena hoviin pääsemään illalliselle.
Pariovet aukenivat. Tästä silmänräpäyksestä alkaen voi Magdalena pitää itseänsä hoviin kuuluvaksi.
KOLMAS LUKU.
Muutamia viikkoja tämän Magdalena Rudenschöldin elämässä niin muistorikkaan päivän jälkeen tapaamme hänet ahkerasti neulomassa somaa koru-ompelusta.
— Ettekä te, neiti, päässyt hovineitien penkkiin ja saitte odottaa pääsöä kuningattaren huoneesen, lausui muuan keski-ikäinen vaimo, joka oli puettu isokukilliseen hameesen ja viittaan ja joka työskennellen hämäisen silkkivyyhden selvittämisellä, nyt loi huolellisen silmäyksen tuohon nuoreen tyttöön.
— Tiedättehän, Regina, miten sen laita oli, vastasi tämä hieman maltittomuudella.
— Niin, minä tiedän sen enkä voi olla sitä ajattelematta. Jos Malla-neiti, olisitte minun lapseni, niin totta kuin olen imettänyt teidät, ette olisi koskaan enään päässeet hoviin.