Äiti luuli heidän jo nukkuvan, kuiskasi siis vanhalle Reetalle, joka nyt palkattomana ja pitäen oman ruokansa, jonka kehräämällä ansaitsi, palveli leskeä ja hoiti pieniä — tälle kuiskasi äiti, pitää siitä huolta että nuorin kuusivuotinen tyttönsä ei ottaisi ainoaa jäljellä olevaa leivän kappaletta, joka oli säästettävä kaikille aamiaiseksi, jos ehkä nyt ei saisi rahaa työstä, jota meni kotio viemään.
Mutta tyttöpä ei nukkunutkaan vaan oli kuullut kaikki. Hän myöskin tiesi veljeinsä ei nukkuvan ja aina valmis heitä ilottamaan juoksi kaapin luokse ja sitten ulos pihalle. Reeta luuli hänen nyt vieneen leipäkappaleen ja juoksi voimiansa myöten näpistelijän perässä, vaikka leiniset jalkansa olivat kyllä kankeat. Tyttö huusi veljiänsä avuksi, mutta nähdessään eukon kömpelömäisen juoksun, ne eivät naurulta päässeet paikastakaan. Tehden satoja mutkia vältti tyttö joka kerta tuon kömpelön eukon. Mutta vihdoin antautui tyttö vangiksi, näyttäen tyhjät kätensä. Hän ei leipää ollut koskenutkaan, tahtoi vaan huvittaa veljiänsä ja toimittaa eukolle terveellistä liikuntoa. Vaikka väsynyt ja hengästynyt, nauroi tämä tytön juonta.
Ken köyhyyden kurjuutta ei ole koetellut, se ei voi aavistaakaan niitä tunteita, joita liikkuu tarvitsevan sydämmessä käydessään lastensa puolesta rikkaalta apua anomassa. Leski sai vastaukseksi: "tulkaa huomenna jälleen, niin saatte työstänne maksun." Neuvottomana tuli hän takaisin eikä koko yönä tullut unta hänen silmiinsä. Hartaan rukouksen perästä rupesi auringon nostessa taas työhönsä.
Yht'äkkiä kuuli kärryin jyrinän. Katsoessaan ulos näki hän maamiehen ajaneeksi pihalle ja nostelevan säkkiä rapuille sekä tahtoen kenenkään näkemättä mennä pois. Leski tunsi miehen olevan Makkosen. Ujona ja punastuen pyysi mies anteeksi että muka vasta nyt voisi maksaa vanhan velkansa.
Kumpikin oli kyyneleihin liikutettu. "Sinä Matti, et minulle ole mitään velkaa", sanoi leski. "Minkä isälleni olit velkaa, se oli perillisille maksettu."
"Teidän sukua minun tulee ikuisesti kiittää", sanoi kahdeksan lapsen isä, "älkää hyljätkö sitä pientä palkintoa, minkä voin tehdä hyväntekijäni tyttärelle. Unhottaisinko minä milloinkaan, mitenkä hyvä olitte minua kohtaan orpona ollessani."
Jumalan suomasta ja kiitollisen Makkosen toimesta pääsi leski hädästänsä ei vaan tällä erää, mutta monta muutakin. Sillä niin kauvan kuin lapset olivat pienet, toi mies joka vuosi leskelle maa-tuotteitansa ja vielä lisäksi oli se niin hellätuntoinen, että aina sanoi maksavansa vanhoja velkoja.
24.
Komennon voima.
Eräs entinen Kajaanin komppanian upseeri, joka sotapalveluksesta oli eron ottanut, oli nyt tuomarin apulainen. Kauniina kesäaamuna istui hän kirjottaen käräjäsalissa, jonka ovi oli auki. Hänellä oli tärkeä työ käsillä ja siis hyvin kiire. Samassa tuli sisään maamies, joka ennen oli sotamiehenä palvellut hänen komppaniassansa. Sen oli kainalossa suuri kääry papereja. Mies tuli hyvin iloiseksi saadessaan nähdä vanhan rakastetun kapteeninsa ja häntä puhutella. Mutta toista ei suinkaan ilottanut, varsinkin kuin aikansa kiirehtivä arveli miehen suotta ruvenneen riitaiseksi.