Typerä ja pelonalainen oli nyt mies, mutta onnensa ja asiansa tarkoituksen oli hän voittanut. Jalomielinen maaherra luki hänen anomuskirjansa ja paperinsa, joista näki että tämä kunnon mies 30 vuotta työllänsä oli elättänyt köyhät vanhempansa ja kaksi sisarta, joista toinen virheenalainen ja toinen köyhän uudisasukkaan leski, jolla oli monta lasta. Nyt oli mies käynyt yli 40 peninkulman hakemaan oikeutta 80 vuotiselle isällensä saada verottomasti nauttia uudistaloa, jonka korpeen oli raivannut, sillä kruunun maksujen aika oli tullut, mutta mistä otti rahaa monihenkinen perhe, joka teki raskasta työtä syöden pettuleipää. Heillä ei ollut mitään. Mieron tie tai nälkään kuoleminen olisi ollut vanhusten, samoin kuin toistenkin kohtalo, ell'ei jalomielinen poika olisi tätä keinoa koetellut. Yleisesti voi sanoa, että Suomalainen mieluisammin kuolisi kuin kerjäläiseksi rupeisi, jos uskonto ei käskisi osaansa kärsivällisyydellä kantaa. Maaherra suostui Kuusamon miehen pyyntöön ja vielä lisäksi toisten kanssa kokosi melkoisen rahasumman tälle perheen turvalle, joka ilokyynelin ja siunauksilla palasi omaistensa luokse.
Lahot tikapuut, jotka erämaan-mies luuli maaherran-viraston rappuiksi, tulivat siis hänen ja hänen omaistensa pelastuskeinoksi viheliäisyydestä.
8.
Kaarle Saksa
Kaarle Saksa oli kaupungin kirkkoherran apulainen. Sivistynyt, hauska seuramies, rakastettu ja arvossa pidetty opettaja ja ystävä, oli hän jokapaikassa tervetullut. Vilkas muotonsa osotti hyvää sydäntä. Hän oli nerokas ja hyvänluontoinen, vartaloltansa pitkä, sinisilmäinen ja valjumuotonen. Oltuansa jonkun ajan Oulussa, muuttui nuoren papin luonto ihan toiseksi. Hän rupesi seuroja välttämään, kävi surullisena ja miettivänä saamatta yönlepoakaan. Tunnittain nähtiin hänen istuvan kosken reunalla Pokkisenmäen alla, mutta estelemättä seurasi hän siitä ystäviänsä, jotka kokivat hänen raskasmielisyyttänsä hälventää. Mutta heidän yrityksensä oli turhat; sairasmielisyys kasvoi yhä, syystä ettei hän mielestänsä saanut pois nuorta tyttöä, joka jo oli toisen kanssa kihlattu.
Vihdoin tuli tämä onneton niin hurjaksi että oli vahdattava. Mutta monasti karkasi hän, ja älykkäämpi kun moni viisas, meni hän sinne, minne tahtoi.
Eräänä valoisana kesä-yönä heräsi nuori morsian, jota raivomielinen niin toivottomasti rakasti, siitä että kuuli jonkun häntä puhuttelevan. Säikähdyksensä on ymmärrettävä nähdessään hurjan vuoteensa äärellä polvillaan. Hullu-äänisesti nauraen, pyytää hän häntä levollisesti sulkemaan silmiänsä, sillä hän muka ei sietäisi kolmea aurinkoa yhtaikaa (nouseva aurinko pilkotti ikkunasta). "Jos nukut taikka valvot, olet minun silmissäni yhtä ihana; vaikka olisit kymmenen vuotta haudassa maannut, niin sittekin sinun tuntisin. Olethan sinä Vapahtajani äiti, neitsyt Maria! Minäkö en sinua tuntisi?" Nyt yritti hän suudella häntä, mutta samassa näki tyttö kaksi välkkyvää pistoolia povitaskussa. Peljästyksestä oli lähes menehtyä. Hän ei edes voinut ääntääkään, kuin samassa kuului ääniä kadulta, jotka hakivat karannutta raivoa, mutta tämäpä kuuli ja näki nekin. Yht'äkkiä viritti hän pistolein hanat. Toisella tarkoitti hän tulijoita, toisella tyttöä, joka ei muuta voinut, kun kädet ristissä huo'ata: Herra, ota minun henkeni!
Mutta nytpä raivo itkien viskasi pois aseet. "Anna anteeksi, sinä pyhä", niiskui hän; "enhän se minä ollut, joka pistolin viritin sinua kohden; se oli pahahenki itse! Ei, tuhat kertaa mieluisammin kuolisin!" Mutta samassa tavotti hän niitä taas; vaan ne jo olivat vartiain käsissä. Nyt tyttö taas rohkeni hengittää, mutta peljästyksestä jäi hän monta päivää kipeäksi.
Saksa oli ensin käynyt erään ystävänsä luona ja sieltä ottanut pistoolit. Tänne tultua oli löytänyt avaimen, hiipinyt niin hiljaa etusuojan lävitse ettei siellä makaava palkollinen sitä kuullut ennenkuin hakijatkin olivat sisässä.
Mielen-sairautensa kautta menetti Saksa virkansa, mutta muutaman vuoden kuluttua oli hän taas terve ja pääsi kappalaiseksi Hyrynsalmelle. Hän kävi naimisiin, eli onnellisena ja tyytyväisenä. Mutta taaski kääntyi hän hurjaksi ja lunastettiin sitte Kronobyn hulluinlaitokseen. Nuori puolisonsa seurasi häntä sinne ja kiitos hänen seuralle ja siellä saamalle hoidolle, tuli hän kuusi vuotta siellä oltuansa ihan terveeksi. Mutta kuin hän oli parantumattomien luvussa, ei huolittu hänen pyynnöstänsä päästä vapaaksi. Vihdoin karkasi hän sieltä ja kävi jalkaisin Turkuun. Siellä kävi hän konsistoriin, valitti kärsimäänsä vääryyttä ja vaati vapautta. Hän puhui niin selvästi ja väkevästi, että se liikutti ja kummastutti koko konsistorin. Hän sai vapautensa ja heti senjälkeen kappalaispaikkansa Hyrynsalmella.