Ja sitten auttoi häntä ylpeys, se oikea ja luvallinen ylpeys, joka ei salli vihollisen tietää päässeensä meistä voitolle. Jennet kohotti päänsä ja kääntyi tyynesti pientä yöpöytäänsä kohti, tietäen, että tutkivat silmät häntä tarkastelivat. Varmalla kädellä hän päästi paksuista palmikoista runsaat ruskeat suortuvansa ja alkoi niitä tarmokkaasti harjata, viskaten hulmuavat hiusjoukot puolelle ja toiselle, nähtävästi liian kiintyneenä työhönsä huomatakseen toveriensa tarkkaavaisia katseita.
Jos on jotakin suloa, mikä tavallista enemmän herättää kateutta koulutytön sydämessä, on se kauniiden hiuksien runsaus. Charlotte Ashleyllä oli jokseenkin paksut kiiltävän mustat palmikot; mutta Minnien vaaleammat kiharat olivat harvanlaiset eivätkä suinkaan tyydyttäneet omistajatartaan. Tyttöpari katseli siis ihmetellen uutta tulokasta, joka nurkassaan harjasi tukkaansa, ikäänkuin ei tietäisikään heidän läsnäolostansa ja hiukan muistuttaen ratsastusretkelleen valmistautuvaa lady Godivaa.
Mutta Jennetin harkitut liikkeet eivät johtuneet turhamaisuudesta. Harjatessaan verkalleen ja haaveillen, ikäänkuin nauttisi toimituksesta, hän ajatteli rakastavia käsiä, jotka vielä jokunen aika sitten puuhailivat hänen hiuksissaan. Hän muisteli harvoja juhlapäiviä, jolloin äiti tai Katherine tahtoivat järjestää nuo rehevät suortuvat oman makunsa mukaan, ryhtyen työhönsä hellällä ylpeydellä ja ilolla sekä kutsuen koko talonväen saavutuksiansa ihailemaan.
Ja nämä vaatimattomat muistelmat olivat kuin balsamia haavoitetulle sielulle; ne poistivat Charlotten tylyjen sanojen aiheuttaman kirvelyn, ja pian oli Jennet melkein unohtanut avaran huoneen toisella puolen olevat epäystävälliset tytöt. Hänen tyynessä esiintymisessään oli jotakin, mikä oli heidät hillinnyt; ahkerat kielet olivat lakanneet käymästä; Charlottenkin sanatulva oli tyrehtynyt, ja lausuttuaan: "Hyvää yötä, Minnie", hän meni rauhallisesti vuoteeseensa.
Kodin suloisten muistojen lohduttamana Jennet vaipui sikeään uneen, jota eivät mitkään tuskalliset unennäöt häirinneet. Ensimäisen opistoyönsä hän oli nukkunut neiti Thornhillin huoneessa, ja ystävällinen nuori opettajatar oli lempeästi herättänyt hänet oikeaan aikaan. — Koulun kello soitti äänekkään kutsunsa sen kilinään tottuneille korville, mutta sikeän unen helmoihin vaipunut Jennet oli kuuro sen kaikuvalle kilinälle. Vihdoin hän heräsi ja katsahti uneliaasti ihmetellen ympäriinsä oudossa huoneessa. Missä hän oli?
Sitten hänen aivonsa nopeasti selviytyivät unen usvista, ja hän vilkaisi vaistomaisesti noihin kahteen pieneen vuoteeseen, jotka olivat toisissa nurkissa. Molemmat olivat tyhjät, ja Jennet huomasi, että kaksi sievää kalikopukua oli poissa nauloistaan, missä hän oli edellisenä iltana nähnyt niiden riippuvan. Oli selvää, että Charlotte ja Minnie olivat lähteneet, jättäen uuden toverinsa edelleen nukkumaan vasten opiston ensimäistä sääntöä.
Se oli epäystävällistä — katkeran epäystävällistä, ajatteli Jennet hypähtäen vuoteestansa lattialle. Hän uskoi, että tytöt olivat tahallaan liikkuneet hiljaa. Jos he olisivat antaneet perään luontaisille taipumuksilleen, puhuen ja lörpötellen tavallisuuden mukaan, hänen olisi täytynyt herätä. Mutta he olivat päättäneet olla pitämättä hänestä, eikä hänellä ollut heiltä odotettavissa muuta kuin kepposia ja pahansuopuutta.
Tuntien itsensä äärettömän yksinäiseksi ja kurjaksi hän kulki alikertaan ja pysähtyi tuskallisen ujona avaran virvoitushuoneen ovelle. Pitkä aamiaispöytä, jonka kummallakin puolella oli rivi nuoria kasvoja, näytti kylläkin hauskalta ja kuuman kahvin tuoksu hiveli nenää; mutta Jennetillä ei ollut rohkeutta astua esille, vaan hän jäi vapisten ja punastuen seisomaan kynnykselle. Kuinka kauan hän olisi siinä seisonut, on epätietoista; mutta ystävälliset silmät vartioitsivat häntä, ja pian nousi neiti Thornhill levollisesti paikaltaan.
"Tule, hyvä lapsi", sanoi hän, suojelevasti tarttuen Jennetin käteen, "saat istua minun vieressäni tänä aamuna; ja huomenna sinä tulet ajoissa. Toivoakseni rouva Mayfield tänään suo sinulle anteeksi."
Charlotte Ashley teki parhaansa saadakseen tytöt tirskumaan; mutta neiti Thornhill katsahti ympärilleen niin käskevästi, että heikko nauru heti taukosi. Sitäpaitsi olivat muutamat oppilaat kyllin hyväsydämisiä tunteakseen hiukan sääliä ujoa muukalaista kohtaan; ja kaiken kaikkiaan peljätty koettelemus sujui paremmin kuin olisi saattanut odottaa.