Sillaikaa kun neiti Thornhill ja Jennet viipyivät Hamin linnan edustalla, Charlotte ja Minnie olivat samoilleet vanhan rakennuksen toiselle puolen ja pysähtyneet muurin edustalle. Molemmat aikoivat hiukan tuskastua; ja Charlotte tunnusti avoimesti, että häntä väsytti tästä kartanosta ja sen muistoista haaveileminen.
"Neiti Thornhill ja Fowlerin tyttö vaeltelevat iät kaiket", selitti hän, "ja minun kärsivällisyyteni on jo aivan lopussa. Se Fowler on vielä hassumpi täällä kuin eläintieteellisessä puutarhassa. Olen kuitenkin vilpittömän kiitollinen, ettei ketään tuttavistani sattunut samaan vaunuun kanssamme. Tietysti otaksutaan, että he kaikki ovat nykyisin poissa kaupungista; mutta ei koskaan tiedä, kenen saattaa kohdata, missä sitä kaikkein vähimmin odottaa, ja minua pöyristyttäisi, jos minut nähtäisiin sen hirveän maalaistollon seurassa, olipa se missä tahansa."
"Tänään hän ei ole varsin huonosti puettu", huomautti Minnie.
Charlotte kohotti kätensä tehden pienen, sievän kauhua ja kummastusta osoittavan liikkeen. "Rakas lapsi, mitä sinä puhut?" kysyi hän. "Ensiksikin tuo vyötäisille sidottu pieni kamala viitta tekee hänet naurettavasti täysikasvuisen lapsen näköiseksi. Ja oletko sitten huomannut hänen kenkiään?"
"Rouva Mayfieldin pitäisi todellakin puhua hänelle niistä", myönsi
Minnie.
"Pelkään opiston menevän alaspäin", virkkoi Charlotte salaperäisesti huoahtaen. "Emme ole niin tarkkoja kuin ennen."
"Eipä sinun tarvitse siitä kaikesta paljoa välittää", vastasi Minnie; "vielä kaksitoista kuukautta, ja sitten pääset vapaaksi".
"Niin, minä pääsen vapaaksi", toisti Charlotte. Ja sitten eräs niitä äkillisiä mielenmuutoksia, jotka tekivät hänet opistotovereilleen niin käsittämättömäksi, sai hänet jälleen huoahtamaan; ja tällä kertaa huokaus oli todellinen.
"Sittenkin", sanoi hän leppeämmällä ja pehmeämmällä äänellä, "kouluaikamme ei ole varsin kurjaa, tiedäthän. Meillä on melko lailla huvia, vaikka huvituksemme eivät ole kiihoittavaa laatua; ja meistä pidetään todellakin hyvää huolta. Kun viime vuonna olin sairaana, iloitsin aivan, että olin silloin opistossa; jokainen oli niin ystävällinen, eikä minua vielä iässäni ole niin hemmoiteltu."
"Eikö sinua kotona hemmoitella?" kysyi Minnie.