"En tiedä", vastasi Jennet avuttomana.
"Minun kanssani ei ole leikkimistä, neiti Fowler". Rouva Mayfieldin huulet tiukkenivat uhkaavasti hänen puhuessaan. "On viisainta, että annat suorat vastaukset."
Seurasi hetkisen vaitiolo. Johtajattaren tyynet kasvot ilmaisivat kärsimättömyyden ja suuttumuksen merkkejä, jollaisia niillä ei usein nähty. Neiti Sand (jolla oli melko paljon salapoliisin luonnetta) katseli tätä kaikkea äänettömällä voitonriemulla.
"Minä en tiedä", toisti Jennet, tällä kertaa äärimmäisen epätoivon sävyyn; "minä en tiedä — muuta en voi sanoa!"
Rouva Mayfieldillä oli melkoista kokemusta tytöistä ja heidän tavoistaan, mutta tässä hän joutui aivan hämilleen.
Ellei Jennet ollut tosiaan tolkuttomaksi hölmistynyt, hän oli taitavimpia näyttelijättäriä, mitä koskaan tapaa. Hänen poskillaan oli kuuma hohde, silmissä omituinen unenpöpperöinen ilme; hän ei välttänyt johtajattaren katsetta, vaan vastasi siihen tajuttomasti. Koko hänen käytöksensä oli niin kummallinen, että rouva Mayfield jäi sanattomana seisomaan.
Mutta ei neiti Sand. Huomatessaan johtajattaren pysyvän vaiti hän puhui ominaisella kirpeällä tavallansa.
"Vaaditko meitä uskomaan, ettet tiedä mitä omassa kirstussasi on?"
"Minä en tiedä", toisti Jennet vielä. "Kaikki tämä on kuin noituutta. Kirjaa, joka teillä on kädessänne, en ole koskaan nähnyt ennenkuin sen löysitte."
"Tämä en hyvin vakava asia", lausui rouva Mayfield; "en voi seisoa tässä kuuntelemassa enempiä valheita. Avaimesi jäävät minun haltuuni, ja huomenna sinun tavarasi tutkitaan perin pohjin. Emme tietysti voi asiaan tänään pitemmältä puuttua. Maanantaina täytyy minun miettiä, mitä on tehtävä."