"Mutta kenties ette olekaan hänen suhteensa pettynyt?" virkkoi Charlotte vapisevalla äänellä. "Entä, jos joku tarkoituksella pani kirjan hänen laatikkoonsa vietelläkseen häntä?"
"Charlotte, en voi mitään sellaisia otaksua."
"Neiti Thornhill, en luule teidän tietävän, kuinka häijyjä jotkut ihmiset voivat olla. Jokainen opiston tyttö tuntee Jennetin intohimoisen lukuhalun; hän on jo ahminut kaikki kirjat, joita meidän on lupa lukea. Pidän hyvin paljon kertomuksista itsekin, mutta en ahmi niitä sellaisella halulla kuin hän. Olen varma — aivan varma, — että hän ennen tänne saapumistaan on lukenut ainoastaan mitä yksinkertaisimpia kirjoja."
"Mitenkä voit olla siitä varma?" kysyi neiti Thornhill syvää mielenkiintoa ilmaisevalla äänellä.
Charlotte punastui, mutta vastasi rehellisesti ja järkevästi, kuten aina:
"Siksi, että hän ei tiedä mitään siitä, mitä romaanit meille opettavat; ja hän on aivan toisenlainen kuin ne tytöt, jotka alati niitä lukevat. Tosiaan, neiti Thornhill, jos kuulisitte muutamien meistä juttelevan kirjoista, niin kummastuisitte suuresti. Ei meitä kaikkia kodeissamme vartioida yhtä ankarasti kuin täällä koulussa."
Neiti Thornhill oli vaiti tuntien, että Charlotte oppilaana voi syvemmin tutustua tyttöjen elämään kuin mitä hän itse opettajattarena koskaan olisi saattanut. Sitäpaitsi hän tiesi, että suoruus oli Charlotten parhaimpia puolia; tytön pahoissa teoissakin oli usein rehellisyyttä; se oli hänen luonteensa suola. Tämä tyttö, niin ylpeä ja omapäinen kuin olikin, saattoi kunnioittaa ja puolustaa koulutoveria, joka alussa ei ollut häntä vähääkään miellyttänyt. Neiti Thornhill tunsi sisimmässään olevansa varma siitä, että Charlotten arvostelu Jennetistä oli oikea; mutta tässä oli salaisuus selvitettävänä, ja miten se olisi tehtävä?
"Ettehän unohda lupaustanne?" muistutti Charlotte, kun opettajatar aikoi lähteä hänen luotaan. "Te näytätte minulle ne kirjat ennen nukkumistani tänä iltana?"
"Sen teen, jos vain voin saada ne käsiini", kuului vastaus. Ja sitten neiti Thornhill meni takaisin omaan huoneeseensa ja valmistautui lähtemään kirkkoon.
Neiti Sand oli hänen seurassaan, eikä matkalla virketty mitään. Una Thornhill tiesi, että hänen virkatoverinsa ei hänestä pitänyt eikä hyväksynyt hänen vaikutustaan tyttöihin; mutta hän säilytti sen tiedon huolellisesti omana salaisuutenaan. Vasta kun jumalanpalvelus oli ohi ja sekä opettajattaret että oppilaat olivat palanneet laitoksen suojiin, neiti Thornhill teki kysymyksen.